• Jokijäille ei kannata enää mennä

    Uutiset
    3.3.201511:54
    MT toimitus

    Jäät ovat tavallista ohuempia valtaosassa Suomea, varoittaa Suomen ympäristökeskus Syke.

    Syken mukaan jokijäillä ei pidä liikkua enää ollenkaan. Etelä-Suomessa on syytä varoa myös järvenjäillä liikuttaessa.

    –  Etelässä järvien jäät alkoivat sulaa jo helmikuun lopulla, vaikka tavallisesti sulaminen alkaa vasta maaliskuun lopulla. Myös viime talvena jäiden sulaminen tosin alkoi samoihin aikoihin kuin nyt, kertoo Syken hydrologi Johanna Korhonen.

    Artikkelin aiheet
    jokijäät
    sulaaminen
    Suomen ympäristökeskus Syke
    Etelä-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria