• Sepelkyyhkyjen metsästys alkoi tänään

    Suomen riistakeskus ohjeistaa ampumaan sepelkyyhkysiä parvista, joissa on poikasia ja pesinnän lopettaneita lintuja.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    10.8.201516:48
    Maija Ala-Siurua & Sari Keskitalo

    Kyyhkyjahti alkoi tänään ja kestää lokakuun loppuun. Saaliiksi saattaa vuodessa jäädä jopa yli 200 000 lintua, kertoo Suomen riistakeskus. Sepelkyyhkyt aloittavat muuton syyskuussa, joten valtaosa saalistaa saadaan metsästyskauden alussa.

    Sepelkyyhky saa useita poikueita kaudessa, joten osalla linnuista pesintä on kesken metsästyskauden alkaessa. Riistakeskus ohjeistaa pyydystämään lintuja parvista, joissa on pääosin saman vuoden poikasista ja pesinnän lopettaneista linnuista.

    Lintuja ammutaan peltojen laidoilta tai metsiköistä peltojen liepeiltä. Sepelkyyhkyn suosikkeja ovat herne ja lakovilja, erityisesti vehnä. Houkutuslintuja voidaan käyttää apuna.

    Sepelkyyhkyparvissa tai yksittäisinä lintuina esiintyy sitä pienempi uuttukyyhky, joka on rauhoitettu. Niillä ei ole siivissä valkoisia laikkuja ja niiden lentotapa ja siiveniskut ovat erilaisia sepelkyyhkyyn verrattuna.

    Kyyhkyjen määrä yllätti Pöytyällä

    Varsinais-Suomessa Pöytyällä sepelkyyhkyjahti alkoi tuloksekkaasti. Aamuyhdeksään mennessä saaliiksi oli saatu lähes 70 lintua.

    "Löysimme lakovehnäpellon, jonka laidalla pienessä metsikössä kuuden miehen voimin saalista tuli ennätysnopeasti", Markku Savolainen iloitsee.

    Savolainen huomauttaa, että tänä vuonna kyyhkymetsästys vaatii tavallista enemmän etukäteisetsintää, sillä viljoja ei ole päästy puimaan ja lakovehnäpellot ovat harvinaisia.

    Varsinais-Suomen peltomaisemissa sepelkyyhkykanta on maamme runsaimpia.

    Savolaisen ensimmäinen jahtipaikka houkutuslintuineen ei tuottanut kuin neljä kyyhkyä. Lakovehnäpellon läheisessä pienessä metsikössä oleminen sen sijaan tuotti moninkertaisen tuloksen.

    "Herne ja lakovilja, erityisesti vehnä ovat sepelkyyhkyjen suosikkeja", riistasuunnittelija Jörgen Hermansson Varsinais-Suomen riistakeskuksesta kertoo.

    Sepelkyyhkyn runsaus vaihtelee vuosittain. Luontotarkkailija voi arvioida sepelkyyhkykannan runsautta tarkkailemalla peltoalueen sähkölangoilla istuvien lintujen määrää.

    Artikkelin aiheet
    sepelkyyhky
    metsästys
    Suomen riistakeskus
    Pöytyä
    villieläimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria