• Uusiutuvan energian tavoite karkaa

    Uusiutuvan energian 38 prosentin tavoite vuonna 2020 on karkaamassa Suomelta nykyisellä tahdilla.
    Uutiset
    12.4.201215:04
    MT toimitus

    Suomen tavoite saavuttaa 38 prosentin uusiutuvan energian osuus kaikesta energiasta vuonna 2020 ei toteudu nykyvauhdilla, sillä tuuli- ja vesivoiman lisäys ei ole tavoiteaikataulussa ja metsähake takkuaa pienpuun energiatuen jäätyä vaille EU:n hyväksyntää.

    Koko EU:n tavoite on tuottaa 20 prosenttia uusiutuvilla vuoteen 2020 mennessä.

    Energiateollisuuden johtaja Jukka Leskelä arvioi, että tuulivoiman tuotanto on jäämässä Suomessa jälkeen tavoitteista tässä vaiheessa, koska erilaiset hallinnolliset esteet ovat hidastaneet rakentamista.

    Vesivoimaakaan ei ole saatu lisättyä tavoitteen mukaisesti.

    Suurin uusiutuvan lisäys pitäisi tulla metsäenergiasta. Siinä voidaan päästä aikatauluun, jos esimerkiksi EU:n torppaama pienpuun energiatuki saadaan ratkaistua lähiaikoina.

    Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan suurin ongelma on tuki- ja verotusratkaisujen vaihtelevuus, esimerkiksi turpeen verotus nousi ennalta arvaamatta 60 prosenttia.

    Teknologiateollisuudessa uskotaan, että kunhan metsäenergia-asiat saadaan kuntoon, kone- ja hakeyrittäjät hoitavat kyllä osuutensa ja haketta alkaa harvennusmetsistäkin tulla runsaasti.

    Artikkelin aiheet
    uusiutuva energia
    Suomi
    tuulivoima
    metsähake
    Energiateollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria