• Mitali mielessä Saari-järven SM-kyntöihin

    Uutiset
    28.9.201216:00
    Veikko Niittymaa

    Teuvalainen Tuomo Korpela on innoissaan lähdössä perjantaina ja lauantaina Saarijärvellä pidettäviin traktorikynnön SM-kisoihin.

    19-vuotias nuori mies on ollut kahdesti aiemmin mukana. Paras saavutus on toistaiseksi neljäs sija nuorten sarjassa vuosi sitten.

    Korpela harmittelee kesän ja syksyn säitä. Puinnit ovat viivästyneet. Sopivia harjoittelupeltoja on ollut vaikea löytää, kun viljat ovat puimatta.

    Nuorten sarjassa kyntävä Korpela yrittää parantaa sijoitustaan, vaikka lauantaina kynnettävä nurmiosuus arveluttaa. Vähäiset harjoitteluhetket on oltu sänkipellolla, sillä kotitilalla ei ole nurmea, Korpela kertoo.

    Harjoittelu on jäänyt kaikkineen turhan niukaksi, sillä puinnit ovat pahasti kesken Etelä-Pohjanmaalla. Keskiviikkona puitiin ohraa ja kevätvehnät ovat aloittamatta.

    Päivä kului puintipellolla, sillä torstaiksi ennustettiin runsaita sateita.

    Kyntökisoissa Korpelaa kiehtovat mukava ilmapiiri ja kilpailuhenkisyys. Aurojen rakentaminenkin tuntuu mukavalta. Hän hankki vuosi sitten uudet kilpa-aurat, joita viritettiin vielä tiistaina sepän kanssa.

    ”Säätöjä parannettiin ja painoja lisättiin.”

    Aurat lähtivät keskiviikkona aamulla Saarijärvelle auton lavalla, joten Korpela ylläpiti tuntumaan tavallisilla auroilla kyntäen.

    SM-kyntöihin osallistuu 24 kilpailijaa, joista 6 on mukana nuorten sarjassa, 13 yleisessä, 2 paluuauroissa ja 3 veteraanien sarjassa Kisapaikka on Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus Saarijärven Tarvaalassa.

    Oheistapahtumassa kynnetään myös hevosella. Kisat alkavat kumpanakin päivänä kymmeneltä.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Tuomo Korpela
    SM-kyntö
    traktorikyntö
    Saarijärvi
    maatalouskilpailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle