• Lauantaina kannattaa nauttia aurinkoisesta aamusta – päivän mittaan lännestä saapuu taas sadetta ja tuulta

    Sateet tuovat mukanaan myös navakkaa ja puuskaista tuulta.
    Etelä-Suomi sai lumipeitteen varhain perjantaina.
    Etelä-Suomi sai lumipeitteen varhain perjantaina. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    21.11.202011:13
    STT

    Lauantaiaamu valkenee pakkasyön jälkeen koko maassa aurinkoisena. Päivän mittaan pilvisyys lisääntyy, ja länsirannikolle ja Länsi-Lappiin saapuu iltapäivällä lännestä voimakas sadealue, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan STT:lle. Illan ja yön aikana sateet liikkuvat maan yli itään.

    Sateet tuovat mukanaan myös navakkaa ja puuskaista tuulta. Merellä tuulet voimistuvat jälleen myrskylukemiin.

    "Jos lauantaina haluaa ulkoilla, ehdottomasti heti aamulla liikkeelle", vinkkaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Jylhä-Ollila.

    Aivan idässä ja pohjoisessa lunta voi kertyä sateiden myötä 5–15 senttiä. Etelässä ja lännessä sateet tulevat vetenä ja vievät perjantaina sataneen ohuen lumipeitteen mukanaan. Maan keskivaiheille jää vyöhyke, jossa odotettavissa voi olla sekä lunta että vettä.

    Sunnuntaina luvassa on taas aurinkoinen päivä varsinkin maan etelä- ja keskiosissa. Lapissa pilvisyys on hieman runsaampaa.

    Lämpötilat ovat päivisin etelässä ja lännessä viiden asteen tuntumassa. Idässä ollaan nollan tienoilla, pohjoisessa hienoisesti pakkasella.

    Ensi viikolla luvassa on näillä näkymin samantyyppistä, vaihtelevaa säätä.

    "Lapissa näyttäisi, että on jo vähän pysyvämmän talven tuntumaa. Lunta tulee lisää ja lämpötilat pysyvät pakkasella", Jylhä-Ollila sanoo.

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    lumi
    tuuli
    Ilmatieteen laitos
    Lappi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria