• Mehiläiskuolemat lisääntyivät jälleen Yhdysvalloissa

    Uutiset
    15.5.201512:39
    MT toimitus

    Yhdysvalloissa mehiläisten joukkokuolemat ovat jälleen lisääntyneet. Tuoreen selvityksen mukaan tarhaajat menettivät yli 40 prosenttia mehiläisyhdyskunnista viime ja tämän vuoden huhtikuun välisenä aikana.

    Erityisen huolestuttavaa on, että kuolemat kesän aikana ylittivät ensimmäisen kerran talvikauden kuolemien määrän, kertoo New York Times.

    Mehiläiskuolemien syyksi on epäilty niin loisia, saasteita kuin maataloudessa käytettäviä torjunta-aineitakin. Myös ilmastonmuutosta pidetään yhtenä osatekijänä.

     

    Artikkelin aiheet
    mehiläiskuolemat
    mehiläiset
    ilmastonmuutos
    torjunta-aineet
    Yhdysvallat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria