• Miljardi-investoinnitmakaavat lupajärjestelmissä

    Uutiset
    23.6.201416:00
    SARI KESKITALO

    Eri lupajärjestelmissä odottavat noin 3,6 miljardin euron investoinnit, jotka toisivat 10 000 uutta työpaikkaa.

    Tiedot käyvät ilmi Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK:n) yrittäjille tekemästä, ympäristölupiin liittyvästä kyselystä.

    ”Lupaviranomaisten yhteistyötä pitää parantaa. Lupien viranomaiskäsittelyä, lupaselvityksiä ja valitusmenettelyä pidetään raskaina”, asiantuntija Jari Huovinen kertoi yrittäjien mielipiteistä.

    Neljänneksellä vastaajista investointihanke ei ole alkanut, koska tarvittavat luvat puuttuvat.

    Ympäristöluvan saanti kestää yleensä yli vuoden.

    Lupien käsittely on hitainta ja yrittäjät tyytymättömimpiä Pohjois-Suomessa.

    Kaavoitusta tarvitseva rakentaminen ja siihen kuuluva valitusmenettely voivat pahimmillaan tarkoittaa, että investointi venyy vuosilla.

    ”Lupamenettelyihin liittyvät ongelmat on alettu tiedostaa ja toivomme, että seuraava hallitus puuttuu siihen. Britanniassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Saksassa lupaprosessit hoituvat huomattavasti sujuvammin. Maamme on päästävä lähemmäs eurooppalaista tyyliä,” johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala sanoi.

    Kyselyyn vastanneet yrittäjät toivoivat viranomaisten määrän vähentämistä ja yhteistyön lisäämistä sekä valitusprosessien nopeuttamista.

    Asiantuntija Satu Räsänen selvitti lupaprosessien nykyvaiheita ja sitä, miten niitä voitaisiin kehittää. Viranomaisten ja hakijan yhteistyön sekä sähköisten järjestelmien kehittäminen olisi tärkeää.

    ”Viranomaisilla pitäisi olla parempi keskusteluyhteys. Viranomaiset valittavat toistensa myöntämistä luvista. Esimerkiksi elykeskus on valittanut aluehallintoviraston (avi) luvasta”, Räsänen kertoi.

    SARI KESKITALO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lupajärjestelmät
    investoinnit
    Elinkeinoelämän Keskusliitto
    ympäristöluvat
    lupaprosessit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle