• Hollantilaisperhe odotti vuosikausia eristyksissä maailmanloppua

    Viranomaisten mukaan perheeseen kuului isä ja kuusi 18–25-vuotiasta lasta.
    Uutiset
    16.10.201907:20
    STT

    Hollannin poliisi on löytänyt maaseudulta perheen, joka on asunut vuosikausia eristäytyneenä maatilan kellarissa maailmanloppua odottaen, viranomaiset kertoivat tiistaina. Heidän mukaansa perheeseen kuului isä ja kuusi 18–25-vuotiasta lasta.

    Perhe löytyi Ruinerwoldista Drenthen maakunnasta maan pohjoisosasta. Paikallisen median mukaan perhe löydettiin, kun yksi pojista ilmaantui kylän baariin sekavassa tilassa ja pyysi viiden oluen jälkeen apua. Pojan mukaan hän ei ollut ollut talon ulkopuolella yhdeksään vuoteen.

    Baarin omistajan mukaan poika oli epäsiisti, peseytymätön ja pukeutunut vanhoihin vaatteisiin. Pojan puhetapaa hän kuvaili lapselliseksi.

    "Hän kertoi, ettei ollut koskaan ollut koulussa ja vaikutti hyvin hämmentyneeltä", baarin omistaja Chris Westerbeek kertoi RTV Drenthelle.

    Paikallisen pormestarin mukaan perhe eli eristäytynyttä elämää. Osalla lapsista ei ollut edes syntymätodistusta. Paikallisen tv-aseman mukaan osa lapsista ei tiennyt, että muita ihmisiä edes oli olemassa.

    Poliisi löysi perheen kotitalosta kaapin takaa salaisen porraskäytävän, joka johti kellariin, jossa perhe asui. RTV Drenthen mukaan perhe omisti vuohen ja kasvimaan ja oli täysin omavarainen. Tv:n haastattelema naapuri ei ollut koskaan nähnyt perhettä ja luuli vain yhden ihmisen asuvan tiluksilla.

    Tv:n mukaan perheen isä oli saanut pari vuotta sitten sydänkohtauksen ja makasi löydettäessä sängyssä. Perheen äidistä ei ollut mitään havaintoa.

    Poliisi ei kommentoinut tapausta uutistoimisto AFP:lle. Paikallispoliisin mukaan kaikkia skenaarioita tutkitaan.

    Artikkelin aiheet
    Hollanti
    eristäytyminen
    maailmanloppu
    perhe
    Ruinerwold
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria