• Liikennesää on hankala valtaosassa maata – Suomen lounaisosissa tulvavaara

    Huomenna maanantaina varoitus huonosta ajokelistä valahtaa idemmäksi.
    Lunta ja räntä tulee suuressa osassa maata. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
    Lunta ja räntä tulee suuressa osassa maata. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    15.12.201913:19
    STT

    Ajokeli on huono tänään valtaosassa maata. Pilvisen päivän liikennesäätä heikentää lumisade, jota saadaan monin paikoin. Aivan etelässä ja lännessä sade voi tulla räntänä ja vetenä.

    Normaali ajokeli on tänään Lapin pohjois- ja itäosassa, Koillismaalla ja Kainuussa.

    Manner-Suomen lounais- ja eteläosiin Satakunnasta Uudellemaalle Ilmatieteen laitos on antanut täksi päiväksi tulvavaroituksen.

    Lämpötila on etelärannikolla noin kahden asteen tienoilla, suuressa osassa maata ollaan nollan tienoilla. Pohjois- ja Itä-Lapissa on pikkupakkasta.

    "Lämpötilat ovat vuodenaikaan nähden keskimääräistä korkeampia. Ne mahtuvat silti normaalin vaihtelun piiriin, poikkeuksellisen tai harvinaisen lämmintä ei Suomessa nyt ole", kertoi päivystävä meteorologi Kaisa Solin STT:lle.

    Lumiraja kulkee viikonloppuna osapuilleen Kotkan tienoilta Vaasan ja Kokkolan puolivälin paikkeille. Lisäksi Lappeenrannan seudulla on lumeton alue.

    " Lunta on tavanomaista vähemmän maan etelä- ja keskivaiheilla. Pohjoisessa sen sijaan on nyt vuodenaikaan nähden normaalia enemmän lunta, jollakin alueilla lunta on siellä harvinaisen paljon", Solin vertasi.

    Muhkeimmat nietokset löytyvät nyt Keski- ja Itä-Lapista sekä osasta Kainuuta ja Koillismaata. Enimmillään lunta on yli puoli metriä.

    Huomenna maanantaina varoitus huonosta ajokelistä valahtaa idemmäksi. Silloin liikennesää on hankala alueella Pohjois-Karjalasta Kainuun kautta Meri-Lappiin sekä alueilla niistä pohjoiseen. Maanantaina saattaa edelleen tulvia Lounais-Suomessa. Lisäksi merialueelle Pohjois-Itämeren länsi- ja itäosaan on annettu maanantaiksi kovan tuulen varoitus.

    Myös ajalle ensi tiistaista ensi torstaihin on annettu alustavia säävaroituksia huonosta ajokelistä. Osaan Suomen merialueita odotetaan noille päiville navakkaa tuulta.

    Maaseudun Tulevaisuuden sääpalvelu

    Artikkelin aiheet
    liikennesää
    tulvavaroitus
    ajokeli
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria