• Soile Yli-Mäyry

    Uutiset
    29.6.201216:00
    MT toimitus

    Kuortaneella syntynyt ja Lahdessa puolisonsa

    Pentti Koivusen kanssa

    asuva Yli-Mäyry valmistui Stuttgartin taideakatemiasta vuonna 1975.

    Kansainvälisesti

    tunnetuimpia nyky-

    taiteilijoitamme. Näyttelyitä on ollut 25 maassa Pohjois-Amerikasta Kaakkois-Aasiaan.

    Valtiotieteiden tohtorin

    tutkinnon Yli-Mäyry

    suoritti viime syksynä

    Helsingin yliopistossa. Väitöskirjassaan hän tutki taiteensa kohtaamiskokemusta yhdessätoista maassa.

    20. kesää juhlivan Taide-

    hallin teemana on Muurattu kirje. Näyttely on avoinna 19.8. asti joka päivä klo 12–17

    Kuortaneen Mäyryssä.

    Savonlinnan maakunta-

    museon kutsunäyttely

    Asfalttihelmi Savonlinnan Oopperajuhlien 100-

    vuotisjuhlan yhteydessä on esillä 2.9. asti.

    Yli-Mäyryn Taidelinnassa

    Orimattilassa voi tutustua

    ympärivuotisesti taiteilijan teoksiin 1970-luvulta tähän päivään.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    soile yli-mäyry
    nykytaide
    taidenäyttely
    kuortane
    orimattila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle