• Keskustan kansanedustaja: Ministeriön koronatoimet tuhoavat Lapin elinkeinoja kuin vetäytyvän Saksan armeija 1944–1945 – ryhmänjohtaja ei kommentoi

    Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) ehdottaa Lapille Ahvenanmaan kaltaista itsehallintoa.
    Lapin laaja itsehallinto olisi koko Suomen etu, sanoo kansanedustaja Mikko Kärnä.
    Lapin laaja itsehallinto olisi koko Suomen etu, sanoo kansanedustaja Mikko Kärnä. Kuva: Juha Kauppinen / Kuvitus: Juho Leskinen
    Uutiset
    10.9.202018:06
    Harri Kallio-Kurssi

    Koronakriisi on iskenyt Suomen maakunnista pahiten Lappiin ja näin ollen kriisi on kansaedustaja Mikko Kärnän mukaan mahdollisuus arvioida maakunnan tulevaisuutta uudelleen.

    Koronan aikana Lapin monet elinkeinot matkailusta poronhoitoon ovat kärsineet valtavia tappiota. Kansanedustajan mukaan suurin syy tähän on etelän virkamiesten ymmärtämättömyys Lappia ja Lapin tarpeita kohtaan.

    "Korona on viimeistään osoittanut, että etelän valkoisten liinojen ääressä rapuja syövät byrokraatit ovat täysin kyvyttömiä ottamaan huomioon Lapin erityispiirteitä."

    Kärnä viittaa arvostelullaan rajan sulkemisesta seuranneiden vaikutuksien arviointiin.

    "Sisäministeriön byrokraatit aiheuttivat kaaoksen länsi- ja pohjoisrajalle. Ruotsin ja Norjan rajojen sulkeminen erotti perheet sekä sukulaiset toisistaan ja rajakauppa romahti."

    Hänen mukaansa hallituksen on laitettava näille byrokraateille kampoihin, sillä muutoin seurauksena on täystuho.

    "Sosiaali- ja terveysministeriössä taas yritetään parhaillaan tuhota Lapin matkailu- ja poroelinkeinot pahemmin kuin Saksan vetäytyvä armeija vuosina 1944–1945."

    Kärnän mukaan etelän eliittikouluja käyneet virkamiehet kuvittelevat, että heillä on riittävästi ymmärrystä Lapin tilanteesta.

    "Koronakriisin aikana tehdyt toimenpiteet ovat kuitenkin menneet Lapin kannalta yleensä joko väärin tai aivan päin seiniä."

    Virkamiehet ovat tehneet päätösesitykset hänen mukaansa Helsingin etujen mukaisesti huomioimatta, että se mikä toimii Helsingissä, ei välttämättä toimi Lapissa.

    Lapin ja muun Suomen elinkeinorakenteet sekä olosuhteet ovat erilaiset, mutta sitä ei oteta päätöksenteossa Kärnän mielestä riittävästi huomioon.

    "Tämä ongelmahan ei ole uusi ja olen puhunut siitä jo vuosia. Nyt täytyy laittaa kuitenkin isot rattaat pyörimään. Paras vaihtoehto olisi, mikäli Lappiin luotaisiin samankaltainen itsehallinto kuin Ahvenanmaalle. Kehotan hallitusta harkitsemaan tätä esitystä ja käynnistämään lainvalmistelun asian suhteen."

    Koronakriisin hoitamisessa Lappi on Kärnän mukaan vain kärsinyt Helsingin virkamiesten takia.

    "Olisi kaikkien kannalta parasta, mikäli saisimme ottaa omat elinkeinomme, asiamme sekä saamelaiskysymyksen omiin käsiimme ja ratkoa ongelmamme itse. Nykymallin seurauksena on vain katkeruutta etelää kohtaan, kun se ei kuuntele meitä."

    Kärnä on herättänyt värikkäillä sanakäänteillään huomiota. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, "ettei asiaan ole kommentoitavaa".

    Lue myös:

    Näin Mauri Pekkarinen ja Paavo Väyrynen vastaavat Mikko Kärnän syytöksiin oikeistopopulismista ja besserwisserismistä

    Artikkelin aiheet
    Mikko Kärnä
    Lappi
    itsehallinto
    koronakriisi
    Keskusta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle