• Runsaista sateista koituu jo tulvapulmia

    Nurmonjoki tulvii sateiden ja sulkuluukun remontin vuoksi.
    Nurmonjoen vähävetisella osuudella virtaa nyt poikkeuksellisen runsaasti vettä.
    Nurmonjoen vähävetisella osuudella virtaa nyt poikkeuksellisen runsaasti vettä. Kuva: Etelä-Pohjanmaan elykeskus
    Uutiset
    14.7.201615:15
    Hanna Lensu

    Runsaat sateet alkavat näkyä jo tulvapulmina Pohjanmaan jokialueilla. Etelä-Pohjanmaan elykeskus kehottaa Nurmossa niin sanotun vähävetisen Nurmonjoen varrella asuvia huolehtimaan irtotavarat pois rannoilta sekä veneet ja laiturit hyvin kiinni.

    Vesi on elykeskuksen mukaan noussut jo paikoin rannoille Viitalankylän ja Hirvijärven tekojärven purkutunnelin suun välisellä jokivarren alueella.

    "Runsaat sateet ja Hirvijärven täyttökanavan sulkeminen sulkuluukun rakentamisen vuoksi aiheuttavat poikkeuksellisen runsaan virtaaman", elykeskus varoittaa tiedotteessaan. Tilanne voi myös edelleen pahentua, jos sateet jatkuvat.

    Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto Etelä-Pohjanmaan elykeskuksesta kertoo, että eniten on satanut Perhonjoen ja Ähtävänjoen alueilla.

    Jos runsaita sateita lähiaikoina tulee, ne nostavat vedenpintoja nopeasti. Suomen ympäristökeskus arvioi tänään, että Lapuanjoen Liinamaalla tulvaraja saattaa ylittyä loppuviikolla.

    "Maan pinta on niin märkää, että vesi valuu heti ojiin ja vesistöihin."

    Syken verkkopalvelu varoittaa ennalta paitsi jokien myös järvien vedenpinnan noususta. Palvelu ennakoi torstaina vedenpinnan nousua myös osalle Saimaan vesistöä, Vesijärvelle ja Päijänteen pohjoiselle alueelle.

    Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla joet laskivat viime viikonlopun huipuista, mutta ne saattavat nousta uudelleen siellä, minne rankkoja sateita osuu.

    MT:n kasvukausikatsauksessa keskiviikkona viljelijät kaipasivat kuivia jaksoja.

    Kesäkuu oli monin paikoin normaalia sateisempi.

    Artikkelin aiheet
    tulvat
    sateet
    Nurmonjoki
    Etelä-Pohjanmaan elykeskus
    vesistöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria