• Keskustelu kansanedustaja Juha Mäenpään asettamisesta syytteeseen kuihtui kasaan eduskunnassa

    Valtakunnansyyttäjä pyysi tammikuussa eduskunnalta suostumusta Mäenpää asettamisesta syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
    Lähetekeskustelu kansanedustaja Juha Mäenpään syytteeseen asettamisesta jäi käymättä.
    Lähetekeskustelu kansanedustaja Juha Mäenpään syytteeseen asettamisesta jäi käymättä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    6.2.202019:32
    STT

    Eduskunnassa nähtiin torstaina erikoinen episodi, kun lähetekeskustelu kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) syytteeseen asettamisesta jäi käymättä puolueiden yhteisellä päätöksellä.

    Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pyysi tammikuussa eduskunnalta suostumusta saada asettaa Mäenpää syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

    Poliisin esitutkinnan mukaan Mäenpäätä on syytä epäillä rikoksesta, sillä hän rinnasti turvapaikanhakijat ja vieraslajit eduskunnassa viime kesäkuussa pitämässään puheessa.

    Kun keskustelun oli määrä alkaa, kukaan kansanedustajista ei käyttänyt puheenvuoroa. Puhemies Matti Vanhanen (kesk.) ilmoitti keskustelun päättyneeksi ja kertoi asian lähtevän eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.

    Kansanedustaja Sebastian Tynkkysen (ps.) mukaan keskustelu peruttiin eduskuntapuolueiden yhteisellä päätöksellä.

    "Kansanedustajan immuniteettia koskeva keskustelu siirtyy perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeiseen tilanteeseen. Olisin ollut ensimmäinen puhuja, mutta puolueet eivät halunneet salikeskustelua tähän väliin", Tynkkynen kirjoitti Twitterissä.

    Artikkelin aiheet
    Juha Mäenpää
    Eduskunta
    syyte
    Perustuslakivaliokunta
    kiihottaminen kansanryhmää vastaan
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle