• Oikeusoppineet erimielisiä TTIP:n hyödyistä

    Uutiset
    4.3.201515:00
    Piia Matikainen

    TTIP-sopimus pitää saada aikaiseksi. Siitä oltiin yksimielisiä ulkoministeriön tiistaina järjestämässä paneelikeskustelussa. Erimielisyyttä aiheuttivat sen sijaan investointisuoja ja välimiesmenettely.

    Kriittistä puolta edusti kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi, jonka mukaan TTIP vahvistaisi ylikansallisten tahojen valtaa eurooppalaisessa lainsäädännössä.

    Investointisuojassa kritisoijia huolestuttaa sijoittajan oikeus nostaa kanne isäntävaltiota vastaan, mikäli tämä esimerkiksi lainsäädännöllä vaikeuttaisi yrityksen toimintaa. Välimiesmenettelyä on puolestaan kritisoitu siitä, että ulkomaalaisen sijoittajan ja isäntämaan välisiä riitoja ratkottaisiin pienen porukan kesken Maailmanpankin alaisessa sovittelutuomioistuimessa.

    Jos investointisuoja ja välimiesmenettely jätettäisiin sopimuksesta pois, TTIP saisi Koskenniemeltä siunauksen.

    ”Välimiesmenettely on Yhdysvalloille kynnyskysymys, mutta onko se bluffausta? Olen huolissani siitä, että välimiesmenettely vetää laivan pohjaan. Olisi merkittävä menetys EU:lle, jos sopimusta ei saada aikaan.”

    TTIP:tä kannattavien panelistien mielestä Suomen hyötyjä ei riittävästi huomioida, vaikka sopimus koskee molempia osapuolia. Välimiesmenettelyä puoltava asianajaja Laura Halonen huomautti, että riidan osapuolet saavat itse valita yhden välimiehen.

    ”He eivät ole mafiosoja tai pedofiilejä vaan huippujuristeja, eikä ole näyttöjä siitä, että välimiehet olisivat huippusijoittajien puolella.”

    Myös asianajaja Peik Mäkelän mielestä uhkakuvat ovat liioiteltuja.

    ”Valtiot ovat voittaneet enemmän tapauksia kuin sijoittajat. Kanteen pääsyy ei saa olla voiton menetys, vaan sijoittajan on voitava osoittaa, että sen oikeuksia on sorrettu.”

    Talous- ja energiaoikeuden professori Kim Talus puolusti sijoittajia huomauttamalla, että esimerkiksi uusiutuvan energian kohdalla valtion toimet vaikuttavat suoraan investointeihin. Hän painotti, että ongelma ei ole lainsäädännön muutoksessa vaan siinä, miten se tehdään.

    ”Espanjassa sääntelymuutos aiheutti investoijille 1,7 miljardin tappiot, ja se oli tuomioistuimen mukaan hyväksyttävää. Muutokset pitäisi tehdä yhdessä investoijien kanssa.”

    PIIA MATIKAINEN

    Välimiesmenettely on Yhdysvalloille

    kynnyskysymys, mutta onko

    se bluffausta?«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    TTIP
    investointisuoja
    välimiesmenettely
    kauppasopimus
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria