• Näppärä paku pieniin kuljetustarpeisiin

    Uutiset
    26.5.201416:00
    MT toimitus

    FRANKFURT AM MAIN (MT)

    Viime vuosina melkoisesti Transit-hyötyajoneuvoperhettään uudistanut Ford iskee uutuutena markkinoille pikkupakuihin kuuluvan Transit Courierin. Se tulee Suomeen kesällä.

    Näppärässä korimallissa on enimmillään tavaratilaa 2,3 kuutiometriä. Sinne saa mukavasti joko pienet kuljetukset tai työkalut. Sivuliukuovet helpottavat lastausta ja avautuvat liukkaasti.

    Tilaa on suurimmassa tavaratilaversiossa kahdelle etumatkustajalle. Viisipaikkaista Kombi-versiota Suomeen ei tuoda.

    Lyhyt koeajolenkki saksalaisteillä kertoi, että istuimet ovat kohentuneet aiempiin Transit-kokemuksiin verrattuna.

    Henkilöautomainen ajotuntuma ja hyvä näkyvyys tekevät autosta kaupunkiliikenteessä sujuvan kuljetettavan.

    Myös vaihteiston välityssuhteet ovat kohdillaan, eikä ajo-oloihin nähden liian ison vaihteen käyttäminen sammuttanut autoa. Polttoainetta säästävä auto-stop-start -järjestelmä kuitenkin sammutti auton heti, kun sillä joutui odottelemaan esimerkiksi liikennevaloissa.

    Suomeen Courieria tuodaan kolmena eri moottoriversiona, joihin yhdistyy 5-vaihteinen manuaalivaihteisto. Automaattivaihteistoa ei ole luvassa, koska sille ei valmistajan mukaan ole Euroopassa kysyntää.

    1,5-litraisella TDCi-dieselillä on enimmillään tehoja 55 kilowattia, 1,6-litraisella TDCi-dieselillä 70 ja 1,0-litraisella EcoBoost-bensiinillä 74 kilowattia.

    Hiilidioksidipäästöt pienemmällä dieselmoottoriversiolla ovat 103 ja isommalla 100 grammaa kilometrillä. Bensiinimoottorilla päästöt ovat 119 grammaa.

    Dieseleitten yhdistetyksi kulutukseksi valmistaja ilmoittaa 3,9 ja 3,8 litraa sadalla kilometrillä. Bensiiniä kuluu 5,2 litraa.

    Suurin kantavuus dieseleillä on 655 kiloa ja bensiinimoottorisella 645 kiloa.

    Courierit on saatavilla vain Trend-varustelutasoisina. Siihen kuuluu muun muassa ajovakauden hallintajärjestelmä ja ilmastointi. Valinnaisvarusteina on saatavilla ikkunallinen sivuliukuovi oikealle ja sivuliukuovi myös kuljettajan puolelle sekä vakionopeudensäädin.

    MAIKKI KULMALA

    Moottori 1,560 l

    Teho 70 kW

    Vääntö 215 Nm

    Omamassa 1 140 kg

    Tavaratila 2,3 m3

    EU-kulutus 3,8 l/100 km

    CO2-päästöt 100 g/km

    Hinta 20 786,55 euroa

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Ford Transit Courier
    pakettiauto
    Ford
    diesel
    ekoboost
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena