• Jäntevällä energiapolitiikalla työpaikkoja Suomeen

    Uutiset
    29.10.201415:00
    INKERI KEROLA

    Suomen energiapolitiikassa tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Investoinnit uusiin voimaloihin – käyttävätpä ne mitä energianlähdettä tahansa – ovat aina suuria.

    Hankkeiden kannattavuuslaskelmat tehdään vuosikymmenten päähän.

    Sitovat päätökset Suomen energiatulevaisuudesta on tehtävä lähivuosina. Suomi on yksi harvoista EU-maista, joka ei ole omavarainen sähkön suhteen. Krooninen tarve tuoda sähköä Ruotsista ja Venäjältä ei ole kansantaloudellisesti ja huoltovarmuusnäkökulmasta järkevää.

    Pohdinnoissa sähkön tarpeesta tulevaisuudessa ydinvoiman vastustajat jättävät usein huomiotta, että Suomesta poistuu valtava määrä sähköntuotantokapasiteettia vuoteen 2030 mennessä.

    Päätökset siitä, millä päästöttömällä tuotantomuodolla nämä lähes 5 000 megawattia perusvoimaa halutaan korvata, on tehtävä mahdollisimman pikaisesti.

    On selvää, että näin suuren vajeen paikkaamiseksi tarvitaan kaikkia sähköntuotantomuotoja – uusiutuvien lisäksi myös ydinvoimaa.

    Fennovoiman Hanhikivi 1 on sekä kansantaloudellisesti että alueellisesti erittäin tärkeä hanke.

    Fennovoima on osoittanut olevansa sitoutunut siihen, että hankkeen kotimaisuusaste saadaan hilattua mahdollisimman korkealle. 45 prosentin kotimaisuusaste tarkoittaisi noin 30 000 henkilötyövuoden verran kaivattuja uusia työpaikkoja pohjoiseen. Valmistuttuaan voimala työllistäisi vuosikymmeniksi lähes 500 henkilöä.

    On ymmärrettävää, että suuret voimalaitosinvestoinnit ja etenkin ydinvoima herättävät vahvoja tunteita ja paljon keskustelua.

    Poliitikoiden on kuitenkin pidettävä pää kylmänä jatkossakin, koska vain poliittisesti vakaassa ympäristössä energiayhtiöt pystyvät investoimaan uuteen ja parempaan. Näin ne myös luovat uusia työpaikkoja ja pitävät energiantuotantomme mahdollisimman tehokkaana ja ympäristöä säästävänä. Tämä taas auttaa pitämään sähkön hinnan meille kaikille kohtuullisena.

    Energia-alan investoinnit vaativat yrityksiltä pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta tehdä kauaskantoisia suunnitelmia. Monet yritykset ovat jo sitoutuneet Hanhikiven hankkeeseen. Näitä rohkeita yrityksiä tarvitsemme lisää.

    Meidän päättäjien pitää pystyä samaan, sitoutumiseen.

    Inkeri Kerola

    kansanedustaja (kesk.)

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    energiapolitiikka
    ydinvoima
    Fennovoima
    Hanhikivi 1
    sähköntuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle