• Luova vastaisku väheneville palveluille

    Uutiset
    19.11.201415:00
    Hanna Lensu

    Valtion palvelut ovat nykyään harvinaista luksusta maaseutukunnissa. Samanlainen kehitys kiihtyy kuntien palvelutarjonnassa, kun kuntaliitokset lisääntyvät ja säästöpaineet ovat kovat.

    Päivittäistavarakaupan liitossa uskotaan, että kyläkauppoja kehittämällä lähipalveluja saataisiin kansalaisten ulottuville ilman, että kunnalle koituisi suuria kustannuksia.

    ”Toivomme, että valtio ryhtyisi rahoittamaan tällaista kokeilua. Käytännön yhteistyö yksityisen ja julkisen sektorin välillä ei käynnisty ilman selkeää toimintamallia, jolla on valtiovallan poliittinen tuki takanaan”, sanoo kyläkauppahankkeen projektipäällikkö Ilkka Nieminen.

    Myös valtion eri konttoreilla olisi paljon parantamisen varaa lähipalveluiden kehittämisessä.

    Leppävirran kunnanjohtajan Matti Raatikaisen mukaan Kelan, poliisin ja muiden viranomaisten yhteispalvelupisteille olisi kovasti tarvetta, mutta ne eivät voi sysätä omia palvelujaan kunnan kontolle.

    Hän uskoo, että kyläkaupalle sijoitettava palvelupiste olisi valtiollekin toimiva ratkaisu.

    ”Siinä valtio voi vain voittaa. Kyse on lähinnä tahtotilasta.”

    HANNA LENSU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kyläkaupat
    lähipalvelut
    maaseutu
    kuntaliitokset
    yksityinen-julkinen yhteistyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria