• S-pankki: Ulkomaillakin levinnyt trendi levisi Suomeen – jo kymmenet tuhannet suomalaiset innostuneet mikrosäästämisestä

    Mikrosäästäjä sijoittaa pieniä arkisia summia esimerkiksi rahastoihin.
    Mikrosäästäjä saattaa esimerkiksi sijoittaa euron jokaista tekemäänsä korttiostoa kohti sijoitusrahastoon.
    Mikrosäästäjä saattaa esimerkiksi sijoittaa euron jokaista tekemäänsä korttiostoa kohti sijoitusrahastoon. Kuva: Hanna Linnove
    Uutiset
    5.10.201916:10
    Juhani Reku

    Siirrätkö päivittäin tai viikoittain pieniä summia sivuun ja sijoitat ne esimerkiksi rahastoihin? Tätä tekee nimittäin jo kymmenet tuhannet suomalaiset ja ulkomailla se on iso ilmiö, kertoo S-pankki.

    Ilmiö on nimeltään mikrosäästäminen. Se yleistyy S-pankin mukaan Suomessa voimakkaasti.

    Yksi ilmiötä siivittänyt tekijä on S-pankin tarjoama mahdollisuus sijoittaa rahastoon esimerkiksi S-ryhmän kuukausittaiset bonusmaksut tai euro jokaista tekemäänsä korttiostoa kohti. Säästäjäksi nimetyllä palvelulla on S-pankin mukaan 20 000 käyttäjää.

    Myös muut rahoituspalvelut ovat tuoneet tämän vuoden aikana markkinoille vastaavia mikrosäästämispalveluita.

    ”Olemme kertoneet, että haluamme tehdä säästämisestä kansallisharrastuksen. Mitä useampi toimija tarjoaa helppoja ja edullisia palveluja aloittaa sijoittaminen, sitä parempi”, toteaa S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoiminnan johtaja Hanna Porkka.

    Porkan mukaan kaikki merkit viittaavat siihen, että mikrosäästämisestä on tulossa suoranainen villitys.

    Yksi siihen houkuttava tekijä on Porkan mukaan korkotaso, jonka ennustetaan säilyvän poikkeuksellisen matalana vielä vuosia. Sen vuoksi talletustileiltä ei ole odotettavissa merkittäviä korkotuotteita lähivuosina.

    S-pankin tiedotteen mukana Porkka on innoissaan siitä, että moni suomalainen on innostunut säästämään ja sijoittamaan ensimmäistä kertaa elämässään. Yli 40 prosenttia rahastosäästämisen Säästäjässä aloittaneista kertoo, ettei ole sijoittanut koskaan aiemmin.

    Artikkelin aiheet
    mikrosäästäminen
    S-pankki
    säästäminen
    rahastosijoittaminen
    henkilökohtainen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria