• Suomalaiset eivät ole varautuneet riittävästi vesikatkoksiin häiriötilanteissa

    Valtaosalla suomalaisista on kyselyn mukaan riittävästi välttämättömiä lääkkeitä ja ruokaa häiriötilanteiden varalta. Vettä sen sijaan ei ole varattu riittävästi.
    Pulloveden puuttuminen kotoa on heikko kohta suomalaisten varautumisessa poikkeustilanteisiin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.
    Pulloveden puuttuminen kotoa on heikko kohta suomalaisten varautumisessa poikkeustilanteisiin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    2.12.202408:35
    STT–

    Suomalaisista alle kolmasosan kotoa löytyy riittävästi pullovettä, jota tarvitaan esimerkiksi pitkässä sähkökatkossa. Asia selviää Suomen Pelastusalan keskusjärjestön teettämästä tuoreesta kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten, tanskalaisten ja virolaisten varautumista häiriötilanteisiin.

    Valtaosalla suomalaisista on kuitenkin kyselyn mukaan riittävästi välttämättömiä lääkkeitä ja ruokaa häiriötilanteiden varalta.

    Keskusjärjestön teettämään kyselyyn osallistui verkossa kustakin maasta 1 000 vastaajaa lokakuussa 2024.

    Suomalaiset, kuten muidenkin maiden vastaajat, pärjäsivät kyselyssä heikoiten veden osalta.

    ”Liian moni luottaa siihen, että vettä tulee aina hanasta. Vesi on elintärkeää ja ihminen tarvitsee sitä juotavaksi noin kaksi litraa päivässä”, keskusjärjestön varautumisen asiantuntija Essi Kulju sanoo tiedotteessa.

    Suomalaisilla on kuitenkin yksi etu naapurimaihin mahdollisen vesijakeluhäiriön aikana. Suomalaisilla oli kyselyssä eniten puhtaita kannellisia ämpäreitä tai kanistereita naapurimaihin verrattuna. Puhtaalla ämpärillä vettä voi hakea tilapäisistä vedenjakelupisteistä, joita perustetaan pitkissä sähkökatkoissa ja vedenjakelun häiriöissä.

    Suuri osa suomalaisista arveli kyselyssä selviytyvänsä pitkän sähkökatkon aikana korkeintaan kolme päivää. Norjalaiset arvelivat selviytyvänsä ilman sähköä kaikkein pisimpään, seitsemän päivää. Ruotsalaiset taas uskoivat selviytyvänsä toisiksi pisimpään eli viiden päivän ajan.

    Suomessa, Tanskassa ja Norjassa yleinen varautumissuositus on kolme vuorokautta. Ruotsissa ja Virossa suositus on taas viikon.

    Kolme neljästä suomalaisesta vastaajasta arvioi kyselyssä lisäksi osaavansa valmistaa ruokaa ilman sähköä.

    Suomalaiset myös tiesivät muiden maiden vastaajia paremmin, miten etsiä tietoa, jos internet ei toimi.

    ”Silti vain alle puolella suomalaisista on paristoilla toimiva radio. Se on paras keino tiedonsaantiin silloin, jos netti ei toimi. Paristoradio ja paristot kannattaa hankkia ajoissa ennen häiriötilanteita”, Kulju sanoo tiedotteessa.

    Suomalaisista vastaajista noin puolet piti omaa varautumisen tasoaan melko tai erittäin hyvänä. Yleisin syy hyvään varautumiseen oli ajatus siitä, että omatoiminen varautuminen on jokaisen velvollisuus. Yleisin syy puutteelliseen varautumiseen kyselyn mukaan taas oli, että varautumista ei ole tullut ajateltua.

    Keskusjärjestön mukaan yksi syy heikkoon varautumiseen on luottamus siihen, että yhteiskunta toimii häiriötilanteista huolimatta.

    Artikkelin aiheet
    varautuminen häiriötilanteisiin
    vesikatkos
    Suomi
    vesihuolto
    selviytymiskyky
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle