• Silakan kalastus Itämerellä jatkuu pienemmin kiintiöin

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah iloitsi tuloksesta tuoreeltaan.
    Silakan kalastuskielto olisi ollut tuhoisa isku Suomen ammattikalastukselle.
    Silakan kalastuskielto olisi ollut tuhoisa isku Suomen ammattikalastukselle. Kuva: Pasi Leino
    Uutiset|Kalastus
    24.10.202311:39
    Hermanni Härkönen

    EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto on päättänyt, että silakan kalastus Itämerellä voi jatkua vuonna 2024 uusilla, aiempaa jonkin verran pienemmillä kiintiöillä.

    Huolena oli aiemmin, että silakan kalastus loppuisi komission esityksen mukaisesti kokonaan.

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kommentoi päätöstä tuoreeltaan ministeriön tiedotteessa seuraavasti:

    ”Nyt hyväksytty ratkaisu on parhaan tieteellisen neuvon sekä EU:n yhteisen kalastuspolitiikan ja Suomen tavoitteiden mukainen. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että neuvosto päätti jatkaa silakan kohdennettua kalastusta tieteellisen neuvon mukaisesti.”

    Päätöksessä silakan kalastuskiinitötä pienennettiin Itämeren pääaltaalla ja Suomenlahdella 43 prosenttia. Kilohailikiintiötä pienennettiin 10 prosenttia.

    Pohjanlahden silakkakiintiötä pienennettin 31 prosentilla, ja Suomi ja Ruotsi sitoutuivat sulkemaan troolikalastuksen Selkämeren aluevesillä 25.5. – 30.6.2024 välisenä aikana.

    Silakka on Suomen kalastuksen kannalta tärkein saaliskala.

    Lisää aiheesta
    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah on tyytyväinen neuvoston päätökseen ensi vuoden kalastuskiintiöistä.

      Kalastus | Essayah silakkapäätöksestä: Tulos on se, mitä Suomi ajoi

    • Silakkafilee on pitkään ollut suosittu ruokalaji kotikeittiöissä.

      Kalastus | Silakkaruokia valmistava Hailia vetoaa villikalojen nykyistä fiksumman käytön puolesta: ”Nyt on tekojen aika”

    • EU-komissio on esittänyt Suomen tärkeimmän saaliskalan silakan kohdennetun kalastuksen lopettamista ensi vuonna. Selkämeren Jää Oy:n toimitusjohtaja Henri Lomppi sanoo, että komission ehdottama kiintiön leikkaus tarkoittaisi yrityksen kaikkien toimintojen loppumista.

      Kalastus | Komission kalastuskielto silakalle voisi jättää tuhannet ilman työtä: ”Sata prosenttia toiminnoistamme menisi alas”

    • WWF tiukensi suositustaan Itämeren silakoiden käytöstä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER .

      Ruoka | Osa hupenevista Itämeren silakoista joutui punaiselle listalle WWF:n kalaoppaassa – "Hälyttävä merkki"

    • Eduskunta suostuisi silakkakiintiön tuntuvaan pienetämiseen ja mahdollisiin lisäsuojelutoimiin kantojen vahvistamiseksi. Kalastuksen lopettamista kokonaan pidetään kuitenkin liian rajuna toimena.

      Kalastus | Eduskunta puoltaa hallituksen ehdotusta Suomen silakkakiintiöstä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen