• Reuters: Sianlihasta on tulossa kova pula Kiinassa sikaruton takia

    Maailman eläinterveysjärjestön, OIE:n, varapääjohtaja arvioi, että Kiinalla on vuosien työ ASF:n taltuttamisessa. Sikarutto on sekoittamassa myös maailman rehuviljamarkkinat.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    30.5.201908:00
    Veikko Niittymaa

    Kiinalla on edessä vuosia kestävä taistelu afrikkalaisen sikaruton taltuttamiseksi, arvioi maailman eläinterveysjärjestön OIE:n varapääjohtaja Matthew Stone tiistaina Reutersille.

    Järjestön 87. vuosikokouksessa puhuneen Stonen mukaan Kiinalta vie varmuudella vuosia saada aisoihin sikaruttovirus. Ihmiselle vaaratonta tautia on todettu joka puolella Kiinaa. Kiina on maailman suurin sianlihan tuottaja ja kuluttaja.

    Kiina on ponnistellut saadakseen kontrolliin epidemiaa, jonka joidenkin analyytikkojen mukaan saattaa johtaa jopa 200 miljoonan sian kuolemaan tai tuhoamiseen.

    Stonen mukaan ruton vaikutukset ovat laajoja ja Kiinaan povataan ennennäkemätöntä pulaa sianlihasta. Taloudelliset vaikutukset yltävät liha- ja rehuteollisuuteen ympäri maailmaa.

    Peking on kertonut, että jalostuseläinten määrä on vähentynyt 22 prosenttia viime vuodesta, mutta lihateollisuuden mukaan vaikutukset voivat olla paljon suurempia.

    Sikarutto on levinnyt Kiinasta naapurimaihin Laosiin, Mongoliaan ja Vietnamiin ja Stonen mukaan riskit ovat isoja, että tauti leviää lähikuukausia myös muihin Aasian maihin.

    Vietnam on tähän mennessä tuhonnut 1,7 miljoonaa sikaa, viisi prosenttia sioistaan, kun se on yrittänyt taltuttaa tautia.

    Stonen mukaan taudin eteneminen jatkuu Aasiassa, koska tiedetään, että tartunnan saanutta lihaa on runsaasti ja tartuntoja on koko lihantuotantoketjussa. Lisäksi muun muassa jäteruuan käyttämistä rehuna ei asianmukaisesti säädellä.

    Osalla Aasian maista on valtaisa haaste saada tauti aisoihin, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ole, OIE korostaa.

    OIE julkaisi tiistaina maailmanlaajuisen vetoomuksen tautitilanteen seurannasta yhteistyössä FAO:n kanssa.

    Alalla odotetaan läpimurtoa rokotteen kehittämiseksi sikaruttoa vastaan. Vaikka rokote löytyy, Stonen mukaan vie pitkään, ennen kuin laboratoriossa löydetty rokote saadaan käyttöön tiloilla. Viranomaishyväksynnän saaminen on pitkä prosessi.

    China faces long struggle to tackle African swine fever: OIE

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    Kiina
    sianliha
    eläinterveys
    rehuviljamarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria