• Takatalvi kiristää vielä hetkeksi otettaan – maanantaina ja tiistaina suureen osaan maahan lisää lunta

    Maanantaina ja tiistaina Suomen yli liikkuu jälleen laaja matalapaine, ja sateita tulee niin lumena kuin vetenäkin. Myös jäätävää vesisadetta esiintyy.
    Monin paikoin saadaan vielä 5–15 senttiä lunta.
    Monin paikoin saadaan vielä 5–15 senttiä lunta. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    22.4.202407:22
    Jani Sorsa & Mikko Laine

    Tänään maanantaina sadealue saapuu maan itäosaan, levittäytyen iltaa kohden myös maan läntisiin ja pohjoisiin osiin. Lappi on vielä maanantaina poutainen. Tiistaipäivänä sateet jatkuvat painottuen nyt maan länsi- ja pohjoisosaan.

    Sade on olomuodoltaan pääosin lunta tai jäätävää vesisadetta. Maanantai-illaksi maan itäosaan virtaa hieman lauhempaa ilmaa, ja etenkin kaakossa sateet voivat tulla tällöin silkkana vetenä.

    Keskiviikkona sää alkaa poutaantua ja lämmetä.
    Keskiviikkona sää alkaa poutaantua ja lämmetä. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Jäätävän sateen todennäköisyys on suurimmillaan tiistaiyönä Pirkanmaalta Pohjois-Savoon ja Kainuuseen ulottuvalla alueella. Paikoin jäätävää sadetta saattaa sataa kaikkiaan jopa 5–10 millimetriä. Uutta lunta puolestaan kertyy kahden vuorokauden aikana monin paikoin 5–15 senttimetriä, idässä todennäköisesti vähemmän. Olomuodon vaihtelevuus tekee lumikertymäennusteesta kuitenkin melko epävarman.

    Lunta sataa maan länsiosassa paikoin vielä keskiviikkona, mutta sää on jo poutaantumaan päin. Sää alkaa myös vähän lämmetä, ja lähes koko maassa päästään viimein plussan puolelle.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    sää
    lumi
    jäätävä sade
    takatalvi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita