• Superbakteeri voi levitä tuontibroilerin mukana

    Tuontibroileri voi levittää antibiootteja kestäviä bakteereja.
    Uutiset
    27.11.201506:00
    MT toimitus

    Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan tuontibroilerista tutkitaan rajalla salmonella, jäljitettävyys ja joitakin jäämiä, mutta ei superbakteereita.

    Turun yliopiston bakteeriopin professori Pentti Huovinen pitää niitä isona terveysriskinä.

    ”Jos jatkamme nykyiseen malliin, vuonna 2050 antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit tappavat maailmassa enemmän ihmisiä kuin syöpä.”

    Kansalaisjärjestö Finnwatch julkisti keskiviikkona raportin, jonka mukaan thaimaalaisten broilerituotetehtaiden työoloissa on orjuuden ja ihmiskaupan piirteitä.

    Kyseenalaisissa oloissa tuotettua thaibroileria on myyty esimerkiksi kotimaisuudella kampanjoivan Snellmanin tytär­yhtiön Snellman Pron tuotteissa.

    Suomalaiset ruokatalot Atria ja HK Scan toivovat, että thai­broilerista noussut kohu herättäisi suomalaiset oivaltamaan kotimaisen lihantuotannon merkityksen.

    Myös MTK:ssa toivotaan kuluttajien heräävän tuontibroilerin ongelmiin.

    ”Täällä on tehty vuosikymmeniä järjestelmällistä työtä broilereiden, kuten kaikkien tuotantoeläinten, hyvinvoinnin eteen”, Suomen broileriyhdistyksen puheenjohtaja ja MTK:n valtuuskunnan jäsen Suvi Rantala-Sarjeant sanoo.

    Artikkelin aiheet
    superbakteerit
    tuontibroileri
    elintarviketurvallisuus
    antibioottiresistenssi
    eläinten hyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria