• Lehti: Fennovoima-hankkeessa viivästyksiä

    Fennovoiman venäläisiltä kumppaneilta puuttuvat automaation ja turbiinin toimitussopimukset, kirjoittaa Tekniikka ja talous.
    Uutiset
    11.2.201619:35
    Hanna Lensu

    Fennovoiman venäläisillä kumppaneilla ei ole vieläkään toimitussopimuksia turvallisuudelle tärkeän automaation ja turbiinin toimituksista, kirjoittaa Tekniikka ja talous -lehti.

    Voimalan pitäisi tuottaa avaimet käteen -sopimuksen mukaan sähköä vuonna 2024, mutta laitoksen suunnittelu on yhä kesken.

    Fennovoiman projektijohtaja Minna Forsström myöntää lehden haastattelussa, että sopimusten puuttuminen on aiheuttanut huolta.

    "Olisimme olleet luottavaisempia, jos sopimukset olisi jo tehty, mutta vielä tämä ei ole vaikuttanut hankkeen aikatauluihin. Helpottaisi kuitenkin, että asia olisi kunnossa", hän sanoo.

    "Sopimusten täytyy ratketa tämän vuoden aikana."

    Fennovoimalla on laitoksen toimitussopimus venäläisen Rosatomin tytäryhtiön Raos Projektin kanssa. Rakentamislupahakemuksen mukaan turvallisuudelle tärkeän automaation toimittaa Rolls Royce tai Schneider Electric. Turbiini perustuu Alstomin teknologiaan.

    Vielä ei kuitenkaan ole ratkennut, toimittaako automaation Rolls Royce vai Schneider Electric.

    "Sopimuksen tekoa vaikeuttaa, ettei ole yksiselitteistä, miten toimitukset pilkotaan", Forsström sanoo.

    Turbiinista sopimus on syntymässä lähiviikkoina.

    Fennovoima on lykännyt ydinvoimalan rakennuslupaan liittyvien aineistojen ja suunnitelmien toimitusaikoja rakentamisen turvallisuutta valvovalle Säteilyturvakeskukselle.

    Ydinvoimalan turvallisuussuunnittelu ja toiminnallinen arkkitehtuuri oli tarkoitus toimittaa vuodenvaihteessa, mutta se on siirtynyt keväälle 2016. Järjestelmäsuunnittelun käsittely alkaa Stukissa syksyllä 2016.

    Artikkelin aiheet
    fennovoima-hanke
    ydinvoima
    rakentaminen
    teknologia
    Rosatom
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle