• Elokapina ei tehnyt Valtioneuvoston linnan perjantaisesta mielenosoituksesta ennakkoilmoitusta – järjestön mukaan turvallisuusosastoon oltiin yhteydessä kun mielenilmaisu alkoi

    Elokapinan mukaan mielenosoituksesta ei ilmoitettu etukäteen, jotta järjestö pystyi varmistamaan oman toimintansa edellytykset.
    Ympäristöliike Elokapina lukittautui Valtioneuvoston linnan edustalle perjantaina.
    Ympäristöliike Elokapina lukittautui Valtioneuvoston linnan edustalle perjantaina. Kuva: LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Uutiset
    10.10.202115:45
    STT

    Elokapina ei ilmoittanut poliisille ennakkoon perjantain mielenosoituksesta Valtioneuvoston linnan portailla ja edustalla. Kun Elokapina saapui paikalle perjantaina kello 11:n aikoihin päivällä, se ilmoitti mielenosoituksesta valtioneuvoston turvallisuusosastolle. Poliisille ilmoitettiin, kun mielenosoittajat tulivat paikalle.

    "Mielenosoitushan ei vaadi ennakkoilmoitusta, katsottiin että voidaan toimia niin, että aloitetaan mielenosoitus ensin ja teemme sen jälkeen yhteistyötä", kertoo Elokapinan mediayhteyshenkilö Lauri Autere STT:lle.

    Suomen lain mukaan mielenosoituksesta on ilmoitettava poliisille vähintään vuorokausi etukäteen. Laki kuitenkin mahdollistaa myös myöhemmän ilmoittamisen, jos kokouksen järjestämisestä ei aiheudu kohtuutonta haittaa yleiselle järjestykselle.

    Elokapinan mukaan mielenosoituksesta ei ilmoitettu etukäteen, jotta järjestö pystyi varmistamaan oman toimintansa edellytykset.

    "Haluttiin varmistaa se, että voidaan rauhassa lukittautua siihen ovien lähelle", Autere kertoo.

    Autereen mukaan valtioneuvoston turvallisuusosastolle kerrottiin, että linnan etu- ja takaovilla on alkanut mielenilmaisu, joka rajoittuu etuoven portaille ja takaoven eteen. Elokapina ilmoitti myös, ettei pyri sisälle rakennukseen.

    "Meille ei siinä yhteydessä esitetty mitään toiveita tai vaateita. Ehkä me vähän oletimme, että sisältä tullaan myöhemmin vaatimaan muutoksia, jos siinä olisi ollut jotain ongelmaa", Autere sanoo.

    Autereen mukaan tämän mielenosoituksen vuoksi ei ollut tarkoitus päätyä putkaan.

    "Mielenosoituksia säätelevän lainsäädännön mukaan julkisen rakennuksen portaat ovat nimenomaisesti soveltuva paikka mielenosoitukselle", Autere sanoo.

    Autereen mukaan mielenilmauksella ei ollut tarkoitus aiheuttaa isoa haittaa.

    "Mielenosoitus ei ollut esimerkiksi ajoradalla, vaan julkisen rakennuksen portailla. Katsottiin, että tämä on varmasti sovelias ja vähäisen haitan aiheuttava mielenilmaisu."

    Autereen mukaan perjantaina kiinni otetut päästettiin vapaaksi lauantaina iltaviiden ja iltakahdeksan välillä.

    "Osaa ellei kaikkia mielenosoittajia epäillään niskoittelusta, törkeästä julkisrauhan rikkomisesta ja kokouksen estämisestä."

    Artikkelin aiheet
    elokapina
    mielenosoitus
    Valtioneuvoston linna
    poliisi
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria