• Suomen järjestäytymisestä mallia maailmalle

    Tuottajajärjestöt ovat usein avaintekijöitä köyhyyden poistamisessa, FAO:n varapääjohtaja Gustafson sanoo. Perheviljely yhdistää maailman maanviljelijöitä.
    Uutiset
    5.9.201418:30
    MT toimitus

    YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n varapääjohtaja Daniel J. Gustafson kehuu suomalaista maatalouden ja maaseutuyrittämisen järjestäytymisen mallia.

    ”Tuottajaa arvostetaan yrittäjänä, täällä tilaisuudessa tuottajaa nostetaan esille ja tuottajilla on maatalouden ohessa muutakin liiketoimintaa. Esimerkiksi kolmasosa viljelijöistä omistaa metsää”, Gustafson puhui MTK:n järjestämässä yrittäjien päivän juhlassa.

    Hänen mielestään mallia voisi viedä muihinkin maihin. Kaikkialla nimittäin ei ole yhtä hyvin ja tuottajajärjestöt ovat usein avaintekijöitä köyhyyden poistamisessa.

    Suurimmat esteet maanviljelyksen tuotannon kasvulle, ja köyhyyden sekä nälänhädän poistamiselle, ovat poliittisia. Iso osa nälästä tai aliravitsemuksesta kärsivistä on maanviljelijöitä, joiden tuotanto tai tulot tuotannosta eivät riitä.

    Monessa maassa maalla asuvat ovat kyllä järjestäytyneet, mutta ei maatalouden nimissä.

    ”Esimerkiksi Intiassa on paljon ryhmiä, jotka käyttävät mikrolainoja. Sitten sitä olemassa olevaa mallia sovellettiin myös maatalouteen. Sillä tavalla saatiin yhdistettyä yrittämistä ja maataloutta”, Gustafson kertoo.

    ”Maanviljely Suomessa on hyvin erilaista kuin Etelä-Amerikassa tai Afrikassa. Silti maatilaa hoitaa yleisimmin yksi perhe. Se on yksi maatalouden yhteinen piirre kaikkialla maailmassa”, hän jatkaa.

    Artikkelin aiheet
    FAO
    maatalous
    perheviljely
    Suomi
    järjestäytyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle