• Sinilevähavainnot runsastuneet – tiedätkö, millaisia oireita sinilevä aiheuttaa?

    Sinilevän aiheuttamat oireet vaativat harvoin lääkärikäyntiä. Leväiseen veteen tulee kuitenkin aina suhtautua varauksella.
    Sinilevää sisältävää vettä ei pidä käyttää peseytymiseen, tiskaamiseen, kasvien kasteluun tai löylyvetenä.
    Sinilevää sisältävää vettä ei pidä käyttää peseytymiseen, tiskaamiseen, kasvien kasteluun tai löylyvetenä. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    25.6.202120:00
    Anniina Jokinen

    Sinilevää on havaittu eniten Etelä- ja Keski-Suomessa. Vain Lapissa sinilevähavaintoja ei ole tehty.

    "Jos sää epävakaistuu, riski sinilevien pintakukintojen muodostumiselle pienenee”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen korkeakouluharjoittelija Jere Laine.

    Suomenlahdella on havaittu laajasti pinnanalaista sinilevää. Tyynellä säällä sinilevä voi kertyä pintaan.

    Rannikolla sinilevää on havaittu enimmäkseen Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Yksittäisiä havaintoja on tehty myös Selkämerellä ja lähellä Raumaa, Merenkurkussa Vaasan lähellä ja Pietarsaaren edustalla sekä Perämerellä Raahen edustalla.

    Rannikon sinilevähavainnoista suurin osa on edelleen vähäisiä.

    Sinilevälle altistuminen aiheuttaa yleensä vatsaoireita, kuten pahoinvointia, mahakipua, ripulia tai oksentelua. Joskus voi myös esiintyä iho-oireita sekä flunssan kaltaisia oireita, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lääkäri Maria Kratz.

    Ei ole syytä hätääntyä, jos sinileväistä vettä nielaisee hieman. Se voi aiheuttaa lieviä ärsytysoireita, mutta vakavaa myrkytysvaaraa ei ole, Kratz kertoo.

    Lääkäriin on syytä lähteä, jos kehittyy silmä- tai korvatulehduksen oireita tai ripulista seuraavaa vakavaa kuivumista. Yleensä kotihoito kuitenkin riittää.

    Altistunut iho tulee pestä puhtaalla vedellä ja saippualla, minkä jälkeen iholle voi levittää perusvoidetta tai mietoa kortisonivoidetta. Silmät huuhdellaan pelkällä vedellä.

    Vatsaoireisen on hyvä muistaa juoda riittävästi vettä. Pienet lapset ovat aikuisia herkempiä kuivumaan, jos oksentelu on runsasta. Siksi olisikin hyvä huolehtia, että lapsi juo tarpeeksi.

    Myrkytysepäilyissä lisäneuvoja saa Myrkytystietokeskuksesta tai lääkäriltä. Eläimen sinileväaltistumisesta tulee olla yhteydessä eläinlääkäriin.

    Artikkelin aiheet
    sinilevä
    terveys
    ympäristöhavainnot
    vesistöt
    oireet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle