• Luonnonkivialan toiveet ekologisuudessa ja viennissä

    Kiven suosion uskotaan kasvavan sisustuksessa ja ympäristörakentamisessa.
    Kuva: Ari Nakari
    Uutiset
    15.12.201116:06
    MT toimitus

    Kotimaisen luonnonkivialan tilanne alkaa kääntyä paremmaksi vuonna 2008 tapahtuneen taitteen jäljiltä, osoittaa tänään julkaistu toimialaraportti.

    Parhaista vuosista ollaan yhä kaukana, mutta liikevaihdon lasku näyttäisi taittuneen viime vuonna, kertoi työ- ja elinkeinoministeriön mineraalialan toimialapäällikkö Maija Uusisuo tänään torstaina Lappeenrannassa.

    Koko luonnonkiviteollisuuden liikevaihto Suomessa oli 209 miljoonaa euroa viime vuonna, kun se vuonna 2007 oli yli 250 miljoonaa.

    Tilannetta parantaa vienti, joka viime vuonna piristyi mukavasti.

    Raakakiven viennissä 30 prosentin kasvu

    Kiviteollisuusliitto ry:n toimitusjohtaja Pekka Jauhiainen pitää etenkin graniitin louhinnan näkymiä lupaavina. ”Pääosa menee vientiin, joka vetää erittäin hyvin.” Hän arvioi raakakiven viennin kasvavan tänä vuonna noin 30 prosenttia. Tärkein ostaja on Kiina.

    Lopputuotteiden vienti taas ei suju, koska Keski-Euroopan markkinat eivät vedä. Näiden ongelmien vuoksi viennin kokonaiskasvuksi tullee Jauhiaisen arvion mukaan kymmenisen prosenttia.

    Uusisuon mukaan luonnonkiven käytön odotetaan lisääntyvän etenkin sisustus- ja ympäristökivisektorilla sen hyvän imagon ja ekologisuuden vuoksi. Potentiaalia on myös julkisivumateriaalina, sillä luonnonkivi on elinkaarivertailussa todettu lasia energiatehokkaammiksi ja kustannuksiltaan kilpailukykyiseksi.

    Mahdollisuuksia antaa myös kuluttajien kiinnostus pihanhoitoon, sisustukseen ja hyvinvointiin, Uusisuo listaa.

    Artikkelin aiheet
    luonnonkiviteollisuus
    ekologisuus
    vienti
    Suomi
    sisustus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria