• Yksi kuollut sähkölentokoneen putoamisessa Hyvinkäällä

    Hyvinkäällä sattui maanantaina pienlentokoneen onnettomuus, kun kone putosi moottoriradan läheiseen maastoon.
    Onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöä, joista toinen kuoli. Kuvituskuva.
    Onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöä, joista toinen kuoli. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Onnettomuudet
    20.7.202619:43
    Onni Puutio & STT

    Yksi kuoli pienlentokoneen pudottua maahan Hyvinkäällä

    Yksi ihminen on kuollut pienlentokoneonnettomuudessa Hyvinkäällä, kertoi Itä-Uudenmaan poliisi maanantai-iltana.

    Kone putosi moottoriradan maastoon maanantaina ennen iltaseitsemää. Poliisin alustavien tietojen mukaan sähkölentokone oli noussut ilmaan mutta pudonnut pian nousun jälkeen.

    Koneessa oli kaksi ihmistä, joista toinen kuoli ja toinen loukkaantui onnettomuudessa. Onnettomuuspaikalle hälytettiin yhteensä 13 pelastuslaitoksen yksikköä.

    Hyvinkään lentoaseman alueelle asetettiin ilmatilarajoitus pelastustoimien ajaksi.

    Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoi iltakahdeksan aikoihin viestipalvelu X:ssä, että paikkatutkijat olivat matkalla paikalle.

    Uutista päivitetty viimeki 20.7.2026 kello 22.11. Tätä uutista ei enää päivitetä.

    Artikkelin aiheet
    lentoonnettomuus
    sähkölentokone
    Hyvinkää
    pienlentokone
    Otkes
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Turvallisuuskortti 3: Automatiikan ongelmat