• Keskusta valtasiItä-Suomen isot kaupungit

    Uutiset
    22.4.201516:00
    Niklas Holmberg

    Eduskuntavaalien suurvoittaja keskusta on suurin puolue valtaosassa Suomen kuntia.

    Viime vaaleihin verrattuna keskusta eteni ydinalueiltaan Pohjois-Suomesta ja Pohjanmaalta kohti etelää ja Itä-Suomea.

    Isoista kaupungeista keskusta kaappasi Joensuun, Savonlinnan, Mikkelin ja Jyväskylän demareilta. Kokoomus menetti ykkösaseman keskustalle Kuopiossa ja Seinäjoella.

    Keskusta vahvisti asemiaan myös useissa Turun ympäristökunnissa, Hämeessä sekä itäisellä Uudellamaalla.

    Keskusta sai kovimman kannatuksen Merijärvellä, jossa lähes 74 prosenttia äänesti keskustaa. Eniten puolueen kannatus kasvoi Puolangalla. Pudotus oli suurinta Forssassa.

    Perussuomalaiset menetti vaaleissa kannatustaan puolitoista prosenttia, mutta onnistui siitä huolimatta nousemaan suurimmaksi puolueeksi monella aiemmin demarivaltaisella tehdaspaikkakunnalla.

    Perussuomalaiset ottivat ykköspaikan muun muassa uutta biotuotetehdasta odottavalla Äänekoskella ja Nokian tehtaan menettäneessä Salossa.

    Uudellamaalla, Hämeessä sekä Turun pohjoispuolella perussuomalaiset valtasivat kuntia kokoomukselta.

    Keskusta nappasi perussuomalaisilta ykköspaikan muutamassa syvän maaseudun kunnassa kuten Rautavaaralla ja Vimpelissä.

    Perussuomalaisten korkein kannatus mitattiin Kihniössä, jossa lähes joka toinen äänesti perussuomalaisia. Eniten puolueen kannatus kasvoi Äänekoskella. Suurin pudotus perussuomalaisille tuli Vimpelissä.

    SDP löi kokoomuksen Sastamalassa. Siellä myös puolueen kannatus kasvoi eniten. Demarien synnynsijoilla Forssassa SDP palasi suurimmaksi puolueeksi keskustan tilalle.

    Eniten demarien kannatus putosi Pyhäjärvellä.

    Kokoomuksen kannatus keskittyy yhä tiukemmin pääkaupunkiseudulle sekä Turun, Tampereen ja Hämeenlinnan ympäristöihin.

    Vahvin tukipesä on Espoo. Eniten kokoomuksen kannatus kasvoi Mäntyharjulla. Takkiin tuli rajuimmin Lapualla ja Karijoella.

    Kannatustaan hieman lisännyt RKP onnistui valtaamaan Siuntion takaisin kokoomukselta ja Hangon ja Kaskisen SDP:ltä. Kannatus nousi eniten Kaskisissa ja Inkoossa. Suurin pudotus tuli Kruunupyyssä.

    Korsnäsissä RKP yltää yli 90 prosentin kannatukseen.

    Vasemmistoliiton viimeiseksi linnakkeeksi jää Kemi, jossa myös puolueen kannatus on korkein. Puolue menetti kaksi muuta ykköspaikkaansa Suomussalmella ja Nakkilassa keskustalle. Eniten vasemmistoliitto voitti Lestijärvellä. Pudotus oli suurin Suomussalmella.

    Vihreät ei vaalivoitostaan huolimatta yltänyt suurimmaksi puolueeksi yhdessäkään Suomen kunnassa. Vihreiden kannatus on suurin Helsingissä. Eniten puolue kasvatti kannatusta Kuusamossa.

    Huonoiten vihreillä meni Inarissa.

    Niklas Holmberg

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eduskuntavaalit
    Keskusta
    puolueiden kannatus
    Itä-Suomi
    vaalitulokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle