• Vesa-Matti Loiri siunataan haudan lepoon tänään Helsingissä – "Itsenäisyytemme ajan rakastetuimpia ja suurimpia taiteilijoita"

    Vesa-Matti Loiri kuoli 10. elokuuta. Hän oli kuollessaan 77-vuotias.
    Muun muassa näyttelijänä, muusikkona ja koomikkona tunnettu Vesa-Matti Loiri kuoli 10. elokuuta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Muun muassa näyttelijänä, muusikkona ja koomikkona tunnettu Vesa-Matti Loiri kuoli 10. elokuuta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Kulttuuri
    20.9.202208:00
    STT–

    Taiteilija Vesa-Matti Loirin siunaustilaisuus järjestetään tänään Johanneksenkirkossa Helsingissä.

    Siunauksen toimittaa piispa Teemu Laajasalo. Loirin omaiset ovat toivoneet, että siunaustilaisuus vietetään vain läheisten ja kutsuvieraiden kesken.

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) osallistuvat Loirin siunaustilaisuuteen ja laskevat tilaisuudessa valtioneuvoston seppeleen Loirin muistoksi.

    ”Vesa-Matti Loiri on itsenäisyytemme ajan rakastetuimpia ja suurimpia taiteilijoita. Hän on liikuttanut lukemattomia suomalaisia yli sukupolvien. Suuri suomalainen on jättänyt kansakuntaamme pysyvän jäljen. Siksi haluamme koko valtioneuvostona kunnioittaa muistoa”, Marin ja Honkonen kommentoivat tiedotteessa elokuussa.

    Muun muassa näyttelijänä, muusikkona ja koomikkona tunnettu Loiri kuoli 10. elokuuta. Hän sairasti maksan ja ruokatorven syöpää.

    Loiri oli kuollessaan 77-vuotias.

    Tiede- ja kulttuuriministeri Honkonen ehdotti Loirin kuoleman jälkeen tälle valtiollisia hautajaisia. Valtioneuvosto linjasi elokuun lopulla, että valtiollisia hautajaisia ei järjestetä. Opetus- ja kulttuuriministeriö osallistuu kuitenkin hautajaisten kustannuksiin.

    Valtiolliset hautajaiset saavat automaattisesti vain presidentit, mutta ne ovat mahdollisia myös muulle entiselle korkeimmalle valtiojohdolle sekä henkilöille, joilla on ollut suurta kansallista merkitystä.

    Viimeisin valtiolliset hautajaiset saanut taiteilija oli kirjailija Väinö Linna vuonna 1992.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta