• Nyt jylläävät noro, korona ja influenssa

    Tyypillisesti talven influenssaepidemia kestää noin pari kuukautta.
    Flunssaan tärkein hoitokeino on lepo. Influenssan takia potilaita on joutunut sairaalahoitoonkin.
    Flunssaan tärkein hoitokeino on lepo. Influenssan takia potilaita on joutunut sairaalahoitoonkin. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Terveydenhuolto
    30.1.202614:24
    Tuure Kiviranta

    Suomessa on nyt liikkeellä A-influenssaa, norovirusta ja koronavirustakin esiintyy.

    Ilta-Sanomien haastatteleman Husin infektiosairauksien ylilääkäri Ville Holmbergin mukaan influenssan aktiivisuus on ollut korkea koko tammikuun ajan koko Suomessa. Tartuntojen määrät nousivat voimakkaasti ennen vuodenvaihdetta.

    Sairaalahoitoon tulee jonkin verran potilaita influenssan takia. Tauti voi olla ärhäkkä erityisesti riski­ryhmiin kuuluville.

    Tyypillisesti talven influenssaepidemia kestää noin pari kuukautta.

    Usein kun A-influenssa on laantumassa, alkaa liikkua B-influenssaa. Tänä talvena B-influenssaa ei ainakaan toistaiseksi ole juurikaan näkynyt, Ilta-Sanomien jutussa kerrotaan.

    Noroviruksen leviämistä estää tehokkaasti huolellinen käsienpesu runsaalla lämpimällä vedellä ja saippualla.

    Norovirusepidemia on alkamassa ja tapaukset lisääntymässä, tiedotti Pohjanmaan hyvinvointialue tammikuun loppupuolella.

    Norovirus on erittäin herkästi tarttuva virus, joka aiheuttaa ruoansulatuskanavan infektion.

    Lääkehoitoa norovirukseen ei ole, mutta yleensä infektio paranee nopeasti.

    Voimakas ripuli ja oksentelu voivat kuitenkin jo vuorokaudessa aiheuttaa voimakkaan nestehukan, hyvinvointialueen tiedotteessa varoitetaan.

    Jotta siltä vältyttäisiin, pitäisi juoda nesteitä noin kolme litraa vuorokaudessa.

    Noroviruksen leviämistä estää tehokkaasti huolellinen käsienpesu runsaalla lämpimällä vedellä ja saippualla.

    Liikkeellä on myös koronavirusta. Ilta-Sanomien haastatteleman Holmbergin mukaan koronatartuntoja on esiintynyt kohtalaisen paljon koko syksyn ja talven ajan.

    Koronatartunnoissa taudinkuva on kuitenkin muuttunut lievemmäksi, ja yhä harvempi koronapotilas tarvitsee tautiin sairaalahoitoa.

    ”Vaikuttaa siltä, että korona ei kuormita sairaaloita yhtä paljon kuin influenssa”, Holmberg kertoi.

    Hengitysliitto suosittelee hengityssairautta sairastaville influenssa-, pneumokokki- ja koronarokotteiden ottamista.

    Lisäksi flunssakausi on menossa.

    Flunssa on ylähengitysteiden akuutti tulehdus, jonka aiheuttaa lähes aina virus. Talvella flunssavirukset leviävät aaltoina, jolloin flunssa voi osua kohdalle useamman kerran, Hengitysliiton tiedotteessa sanotaan.

    Hengityssairautta sairastavalle tavallinenkin hengitystieinfektio voi aiheuttaa hengityssairauden pahenemisvaiheen tai vakavan jälkitaudin, kuten keuhkokuumeen.

    Siksi erityisesti heille ja heidän läheisilleen hyvästä omahoidosta ja käsihygieniasta huolehtiminen on tärkeää, Hengitysliitto muistuttaa.

    Vaikka tavanomaista flunssaa vastaan ei ole rokotteita, yksi tehokkaimmista keinoista suojautua vakavilta hengitystieinfektioilta on huolehtia omasta rokotesuojasta.

    Hengitysliitto suosittelee hengityssairautta sairastaville influenssa-, pneumokokki- ja koronarokotteiden ottamista. Rokotteet ovat riskiryhmille maksuttomia.

    Jos varotoimista huolimatta sairastuu, tärkein hoitokeino flunssaan on lepo.

    Ilta-Sanomat: Suomessa jyllää raju tauti – viikon jälkeen edessä voi olla ikävä käänne

    Lisää aiheesta
    • Joulun vieton osalta THL:n asiantuntijalla on selkeä, perinteinen ohje: jos on oireita, sairastetaan kotona ja pyritään mahdollisuuksien mukaan välttämään kontakteja. Myös yleinen käsihygienia on hyvä muistaa. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA.

      Terveydenhuolto | Influenssa jyllää nyt koko maassa – tautihuippua ei ole vielä nähty

    • Äkillinen korkea kuume erottaa influenssan tavanomaisesta flunssasta.

      Terveydenhuolto | Influenssa jyllää jo ympäri maata, kannattaako rokote vielä ottaa?

    Artikkelin aiheet
    influenssa
    norovirus
    koronavirus
    flunssa
    rokote
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle