• Metsästäjäliitto: yksi luku petokannoista riittäisi

    Suomen Metsästäjäliitto ehdottaa, että suurpetokannoista ilmoitettaisiin jatkossa vain yksi luku, jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin. Nykyisin kannoista ilmoitetaan kaksi arvoa, jotka kuvaavat petojen minimimäärien haarukan.
    Lallin Lammas Oy on aidannut laitumiaan petoaidalla.
    Lallin Lammas Oy on aidannut laitumiaan petoaidalla. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    2.12.201316:58
    MT toimitus

    Liitto vaatii lisää varoja ja varmatoimisuutta Tassu-järjestelmään, jolla petohavainnoista ilmoitetaan.

    Susikannan sääntelyä Metsästäjäliitto joustavoittaisi nykyisestä. Kotipiirissä liikkuvien susien tappamista olisi helpotettava. Kannanhoidolliset pyyntiluvat ovat liiton mielestä tarpeen eläinten arkuuden säilyttämiseksi. Liitto asettaisi tavoitteeksi vuosittain 30 prosentin kannanvähennyksen.

    Karhukannan hoitosuunnitelmaa Metsästäjäliitto pitää vanhentuneena. Vakiintuneen kannan alueet, levittäytymisvyöhyke ja kehittyvän kannan alueet pitäisi määritellä uudelleen vastaamaan nykytilannetta. Karhukanta on tihentynyt etenkin Keski-Suomessa ja Länsi-Suomessa.

    Ilveksistä liitto toteaa, että kanta on kasvanut yli arvioiden. Kannan kasvu tulisi pysäyttää pyyntilupia lisäämällä.

    Ahman kannanhoitosuunnitelmaan Metsästäjäliitto vaatii mahdollisuutta poikkeuslupien myöntämiseen. Ahma aiheuttaa merkittävät vahingot porotaloudelle.

    Ehdotukset ovat osa suurpetopoliittista kannanottoa, jonka Metsästäjäliitto vahvisti syysliittokokouksessaan Mikkelissä lauantaina.

    Liiton hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Juha Sormunen Lappeenrannasta. Pois jäi Sirkka Kyrö Lumijoelta. Muut hallituksen jäsenet jatkavat toimessaan. Metsästäjäliiton puheenjohtajana jatkaa Lauri Kontro , joka toimii myös Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajana.

    Artikkelin aiheet
    Metsästäjäliitto
    suurpedot
    suurpetopolitiikka
    pyyntiluvat
    Tassu-järjestelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria