Tv-viihteessä on tapahtunut muutos viimeisen vuosikymmenen aikana. Aikanaan Spede ja kumppanit osasivat tehdä harmitonta viihdettä, joka ei loukannut kenenkään arvoja. Ohjelmissa ei kiroiltu, ei pilkattu eikä ivailtu kenenkään kustannuksella. Nyt on toisin.
YleLeaksin ala-arvoista irvailua, pilkkaa ja solvausta sisältävästä ”viihteestä” joku itseään kunnioittava rivikansalainen olisi jo syytteen nostanut.
Jos tekijät ja Yle tuottajana luulevat, että tällainen on lauantai-iltaa viettäville suomalaisperheille viihdettä ja vielä hauskaksi tarkoitettu, ovat pahemman kerran väärässä.
Saman illan Uutisvuoto on perheohjelmaksi tarkoitettu, mutta sellaiseksi ei voi enää suositella. Keskuudessamme kun on vielä perheitä, joiden sanavarastoihin kirosanat ja alapään johdannaiset eivät kuulu.
Kuinkahan monet vanhemmat ovat joutuneet moisia sanoja lapsille selvittämään, että mitä ne tarkoittavat? Raamatun heittäminen lattialle osoittaa, ettei olla vielä kasvettu aikuiseksi, mikä sinänsä on lähinnä surullista.
Oma lukunsa on kaupallisen tv-kanavan keskusteluohjelma, johon haalitaan mitä erilaisimmin tavoin elämänsä hallinnan menettäneitä tai joiden elämää rötökset ovat hallinneet.
Kerran ohjelmassa entinen rötöstelijä kertoi päässeen eroon rikoskierteestä hengellisen herätyksen avulla. Toimittajan pilkkakommentti tarinan jälkeen ei kuitenkaan studioyleisöä naurattanut.
Katsojilla riittää ihmeteltävää ja kauhisteltavaa seuraavan viikon seuraavaan ohjelmaan saakka. Iltapäivälehdet ”uutisoivat” ne vielä koko kansalle, jotka ilman näitä kansakunnan yhteisiä pellejä ja rötöstelyn mannekiineja menisivät konkurssiin.
Mikä Big Brother -ohjelmassa on se ohjelma? Sekö, että saman katon alle teljetään julkisuudenhakuisia narsisteja, joiden tekemisiä seurataan ympäri vuorokauden. Kuka sammuu mihinkin, kuka menee kenenkin kanssa sänkyyn ja mistä kukin aamulla itsensä löytää? Kaiken sekoilun jälkeen heistä tulee BB-julkkiksia tai jopa tähtiä.
BB:n kaltaisissa ohjelmissa osallistujia käytetään mainostulojen ja sitä kautta rahan tekemiseen mitä erilaisimmin tavoin ja osallistujat eivät tätä edes tajua.
Käytössä ovat kaikki mahdolliset keinot, mitkä eivät ole rikollisia. Tai osittain ovat, mutta osallistujat ovat luopuneet omasta yksityisyydestään katsojien ja tv-kanavan yhteiseksi hyväksi.
Tosi-tv:n tirkistelykulttuuri on merkki osallistujan nähdyksi tulemisen toiveesta, jopa pakosta. Tavoitteena saavuttaa keinolla millä hyvänsä julkisuutta, mikä muuten jäisi saavuttamatta.
Ohjelmat vievät katsojan hetkeksi todellisuudesta, joissa peilataan omaa elämättömäksi jäänyttä elämää sijaiskokemusten kautta. Samalla ne ”antavat mahdollisuuden” kohottaa heikkoa itsetuntoa tarkastelemalla toisten töppäilyjä – onneksi en ole niin kuin tuo. Katsoja ei voi kuitenkaan ottaa osaa tuon hyväksikäytetyn huoliin ja murheisiin, kärsimyksistä puhumattakaan.
Joku voi ajatella, että ohjelmat ovat tarkoitettu viihteeksi, eikä pidä ottaa niin vakavasti. Ei pidä! Mutta, ohjelmissa ”esiintyvien” edesottamuksia seuraaville nuorille ja lapsille ne antavat virheellisen käsityksen siitä, mikä kuuluu yleiseen sivistykseen, mikä on sopivaa ja mikä ei?
Jorma Piippo
omakustantaja
Oulu