• Työllisyys koheni edelleen helmikuussa – Ukrainan sodan vaikutukset eivät vielä näy

    Työ- ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli helmikuun lopussa kaikkiaan 266 000 työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua.
    Työttömyys laski helmikuussa edellisestä vuodesta eniten Pohjanmaalla, Pirkanmaalla, Lapissa ja Satakunnassa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Työttömyys laski helmikuussa edellisestä vuodesta eniten Pohjanmaalla, Pirkanmaalla, Lapissa ja Satakunnassa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    22.3.202209:52
    STT

    Työllisyys koheni edelleen helmikuussa, kertoo Tilastokeskus. Työllisiä oli 89 000 enemmän kuin vuotta aiemmin ja työllisyyden trendiluku nousi 74 prosenttiin samalla, kun työttömyyden trendiluku laski 6,8 prosenttiin.

    Työllisiä miehiä oli 43 000 enemmän ja naisia 46 000 enemmän kuin viime vuoden helmikuussa.

    Työ- ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli helmikuun lopussa kaikkiaan 266 000 työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Määrä oli 62 000 pienempi kuin viime vuoden helmikuussa.

    Työttömyys laski helmikuussa edellisestä vuodesta eniten Pohjanmaalla, Pirkanmaalla, Lapissa ja Satakunnassa.

    Yleinen työttömyyskassa YTK, joka on yli puolen miljoonan jäsenistöllä Suomen suurin, kertoi, että sen jäsenistä työttömiä oli helmikuussa 7,7 prosenttia. Viime vuoden helmikuussa luku oli ollut 10,9 prosenttia.

    "Työttömyys on nyt samaa luokkaa kuin alkuvuodesta 2020 ennen koronakriisin talousvaikutuksia. On huomattava, että helmikuun työttömyysluvuissa Ukrainan sota ei vielä näy", sanoi YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen tiedotteessa.

    Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist ei usko, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan tulee heikentämään Suomen työllisyyttä merkittävästi,

    "Sota tulee heikentämään työllisyysnäkymiä vain maltillisesti, ja lähtötilanne on erinomainen", Appelqvist tviittasi.

    Artikkelin aiheet
    työllisyys
    työttömyys
    Tilastokeskus
    Ukrainan sota
    Suomen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle