• Ylijäämälämmön hyötykäyttöön miljoonien tuki

    Uutiset
    4.1.201215:00
    MT toimitus

    Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) myöntää Sievin Biohakkeelle noin neljä miljoonaa euroa energiatukea mittavaan bioterminaalihankeeseen.

    Raaheen rakennettavassa laitoksessa kuivataan kosteaa metsähaketta Rautaruukin tehtaiden ylijäämälämmön sillä osalla, jota ei tarvita Raahen kaupungin kaukolämmitykseen.

    Nyt tämä 10–20 megawatin ylijäämälämpö menee mereen.

    Investointiin kuuluvat hakeraaka-aineen vastaanottokentät, haketus- ja murskauslaitteistot, hakkeen kuivauslaitos sekä kuivan hakkeen varastointitilat.

    Hankkeen arvioidaan olevan valmis vuoden 2013 lopulla.

    Laitoksen käsittelemä ja tuottama hakemäärä on noin 200 000 kuutiometriä vuodessa, mikä vastaa energiana runsasta 400 gigawattituntia. Raaka-aine hankitaan lähialueilta, josta myös löytyvät kuivan hakkeen ostajat.

    Laitoksessa tuore metsähake kuivataan noin 50 prosentin kosteudesta 20 prosenttiin.

    Raahen bioterminaalihanke voisi olla esimerkillinen toimintamalli muille suurteollisuuspaikkakunnille, joilla syntyy hukkalämpöä ja joiden ympäristössä on paljon metsävaroja, TEM:stä sanotaan.

    Hankkeen työllistämisvaikutus on rakennusvaiheessa noin 3 000 henkilötyöpäivää. Pysyvästi bioterminaaliyhtiön arvioidaan työllistävän 20 henkilöä.

    Lisäksi hanke työllistää aliurakoitsijoita.

    Pohjanmaan Biokaasulle TEM myöntää noin kaksi miljoonaa euroa energiatukea. Yhtiö rakentaa biokaasulaitoksen Kokkolan Ykspihlajan satama- ja teollisuusalueelle uuden jätevedenpuhdistamon välittömään läheisyyteen.

    Tässä yhteismädätyslaitoksessa käsitellään pääosin yhtiön osakkailta tulevia jätevedenpuhdistamolietteitä sekä sako- ja umpikaivolietteitä. Lisäksi laitos varautuu ottamaan vastaan alueen peruna- ja rehuteollisuuden biolietteitä.

    Hanke on käynnistetty alkuvuodesta. Laitoksen on määrä olla kaupallisessa käytössä lokakuussa 2012.

    Laitos tuottaa valmistuttuaan 1,2 miljoonaa kuutiota biokaasua vuosittain. Kaasusta tuotetaan sähköä noin 2 800 ja lämpöä noin 3 000 megawattituntia vuodessa.

    Hankkeen työllisyysvaikutus on rakennusaikana noin 5 000 henkilötyöpäivää. Pysyviä uusia työpaikkoja syntyy kaksi.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ylijäämälämpö
    energiatuki
    biokaasulaitos
    bioterminaalihanke
    TEM
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria