• Lapset istuttavat 6 000 orvokkia eri puolilla Suomea ‒ ikisuosikki ei pelkää pientä pakkasta

    Orvokkipäivä-nimellä kulkevassa tempauksessa kukkia viljelevät puutarhat lahjoittavat orvokkeja paikallisille kouluille ja päiväkodeille.
    Suomessa viljellään vuodessa noin 10 miljoonaa orvokkia.
    Suomessa viljellään vuodessa noin 10 miljoonaa orvokkia. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Ympäristö
    29.4.202210:34
    Maija Ala-Siurua

    Tänään noin 120 koulun ja päiväkodin lapset upottavat sormensa multaan, kun 6 000 orvokkia istutetaan maahan eri puolilla Suomea. Kyseessä on Kauppapuutarhaliiton Orvokkipäivä-tempaus, jossa on mukana 33 puutarhaa. Ne lahjoittavat lähikouluilleen ja -päiväkodeilleen vähintään 50 orvokkia kullekin.

    Tempauksella halutaan tuoda vapuksi iloa ja väriä erilaisiin pihoihin sekä kertoa kotimaisista lähikukista, Kauppapuutarhaliitto kertoo tiedotteessaan. Orvokkipäivä järjestettiin ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa ja sen jälkeen lähes joka kevät.

    Orvokki on suven airut ja ylivoimaisesti suosituin kesäkukka. Kauppapuutarhaliiton mukaan niitä viljellään vuosittain lähes kymmenen miljoonaa kappaletta. Toisena tulee pelargoni, jota viljellään vuosittain noin neljä miljoonaa. Yhteensä kaikkia kesäkukkia viljellään noin 35 miljoonaa kappaletta.

    Orvokki kestää pientä pakkasta. Värejä ja värisekoituksia on jos jonkilaisia ja kukkien koko vaihtelee lajikkeesta riippuen lantin kokoisesta lapsen kämmenen kokoiseen. Orvokin hoidoksi riittää kastelu sekä kuivien kukkien nyppiminen.

    Orvokkeja lahjoittavat tahot sekä istutuspaikkakunnat ja -kohteet

    Resepti: Keto-orvokkipirtelö

    Artikkelin aiheet
    orvokki
    Orvokkipäivä
    lapset
    puutarha
    Kauppapuutarhaliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä