• Liikennemäärät ovat palautuneet koronaa edeltävälle tasolle – aiempaa tasaisemmin jakaantuva työmatkaliikenne vähentää ruuhkahuippuja

    Aamun ja iltapäivän ruuhkat ovat kuitenkin tasoittuneet, koska liikenne jakaantuu aiempaa tasaisemmin päivän kuluessa, Fintrafficin maantieliikenteen raportit kertovat.
    Autoliikennettä Sörnäisten rantatiellä Helsingissä 9. toukokuuta. Liikennemäärät ovat palautumassa lähes koronaa edeltävälle tasolle, mutta ruuhkat näyttävät tasaantuneen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.
    Autoliikennettä Sörnäisten rantatiellä Helsingissä 9. toukokuuta. Liikennemäärät ovat palautumassa lähes koronaa edeltävälle tasolle, mutta ruuhkat näyttävät tasaantuneen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.  
    Uutiset|Liikenne
    9.5.202218:38
    STT

    Työmatka-ajojen määrä on palautunut koronapandemiaa edeltävälle tasolle. Asiantuntija Mikko Tuomivirta Fintrafficista kertoo, että joillakin tieosuuksilla liikennettä on ollut jo enemmän kuin keväällä 2019.

    ”Näyttää siltä, että liikennemäärät alkavat palautua ennalleen, mutta liikenne jakaantuu päivän aikana aika tasaisesti. Ainakin pääkaupunkiseudulla ruuhkahuiput ovat kuitenkin tasoittuneet”, Tuomivirta sanoo.

    Fintrafficin Tie-yksikössä on tehty johtopäätös, jonka mukaan työntekijät yhdistävät etä- ja lähityötä hyvin joustavasti.

    ”Ilmeisesti ihmiset menevät hieman aiempaa liukuvammin töihin. He saattavat tehdä aamupäivällä töitä etänä ja tulla myöhemmin työpaikalle”, Tuomivirta arvioi.

    Huhtikuun viimeisellä viikolla Helsingin, Jyväskylän ja Oulun seutujen liikennemäärät olivat suunnilleen samalla tasolla kuin vastaavalla viikolla vuonna 2019.

    Fintrafficin mittausten mukaan työmatkoja ajetaan autoilla lukumäärällisesti suunnilleen yhtä paljon tai jopa enemmän kuin ennen koronaa.

    ”Kehä ykkösellä Helsingissä Konalan kohdalla oli huhtikuun toiseksi viimeisellä viikolla noin 521  000 ajoneuvoa. Vastaavalla viikolla vuonna 2019 samalla mittauspisteellä oli noin 507  000 ajoneuvoa viikossa”, Tuomivirta sanoo.

    Myös Tuusulassa tiellä 45 Rusutjärven kohdalla autoja oli enemmän huhtikuun loppupuolella kuin vuonna 2019. Autoja oli tänä vuonna viikon mittausjaksolla 60  000, joka on tuhat enemmän kuin vuonna 2019 vastaavalla viikolla. Espoon ja Oulun mittauspisteillä liikennemäärät ovat vuoden 2019 kevättä suurempia.

    Jyväskylässä valtatie nelosella Halssilan kohdalla liikennettä oli puolestaan vähemmän tänä vuonna kuin keväällä 2019. Kolme vuotta sitten Fintrafficin mittauspiste raportoi noin 215  000 autoa vappuun päättyvällä viikolla, mutta tänä vuonna jäätiin noin 193  000 autoon.

    Työmatkaliikenne sujuu nyt jouhevammin myös ruuhka-aikoina. Selvimmin tämä näkyy pääkaupunkiseudun liikenteessä.

    Liikennetutkija Katja Moilanen Helsingin kaupungilta sanoo, että erityisesti aamupäiväruuhkien väheneminen näkyy liikenteessä.

    ”Keskustan alueella autojen liikennemäärät ovat vähentyneet muutamista prosenteista enintään kymmeneen. Autoliikenne saattaa jatkossa jäädä ruuhka-aikoina aiempaa vähäisemmäksi varsinkin Helsingin keskustassa”, Katja Moilanen arvioi.

    Moilasen mukaan ihmisillä on joustavuutta ja uudenlaisia käytäntöjä.

    ”On huomattu, että asiat toimivat etänäkin. Ihmiset pystyvät rytmittämään menojaan paremmin, se näkyy tulevaisuudessa liikennemäärissä.”

    Artikkelin aiheet
    liikenne
    työmatkaliikenne
    Fintraffic
    pääkaupunkiseutu
    etätyötarpeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin