• Tavanomaista lämpimämpi sää jatkuu koko loppuviikon eikä epävakainen sää hellitä

    Syyskuu alkaa tänään ja lämpötila on vielä loppuviikonkin ajan paikoin jopa yli 20 astetta, mikä on ajankohtaan nähden tavanomaista lämpimämpää. Varsinaisesti kesäisestä säästä ei kuitenkaan enää ole kyse, sillä sateita saadaan loppuviikon jokaisena päivänä, sijainti vain vaihtelee.
    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Ympäristö
    1.9.202310:58
    Laura Tuomola & Eero Hallavo

    Tänään perjantaina sateita tulee lähinnä maan pohjoisosassa. Etelämpänä sateet ovat hajanaisempia, paikallisia sadekuuroja. Itä-Suomessa voi tulla sadekuurojen lisäksi ukkoskuuroja. Lauantaina etelästä nousee uusia sateita ja näillä näkymin maan eteläosassa sekä keskivaiheilla sataa. Sadealueiden väliin jää maan keskiosaan poutaisempi alue. Myös Lapissa on poutaa. Sunnuntaina poutainen sää jatkuu Lapissa, muualla tulee sadekuuroja, mutta sademäärät eivät ole järin suuria. Pidemmälle katsottuna sää näyttää jatkuvan epävakaisena.

    Lämpötila on lähes koko maassa 15 ja 20 asteen välillä loppuviikon ajan. Aivan itärajan tuntumassa Pohjois-Karjalassa voi tänään perjantaina mennä jopa 22 astetta paikallisesti rikki. Syksyn tuntua ei lämpötilassa ole havaittavissa, sillä tällaiset lukemat ovat ajankohtaansa nähden tavanomaista lämpimämpiä. Ilma sen sijaan on hyvin kosteaa, mikä on tyypillistä näin syksyllä. Tällöin sateen ja pilven lisäksi myös sumua pääsee syntymään monin paikoin.

    Sään ennustettavuus on ylipäänsä tällä viikolla ollut huono, eikä helpotusta ole loppuviikkonakaan tiedossa. Säämalleilla on jokaisella oma näkemys sateiden ajoituksesta ja sijainnista ja se vaihtelee malliajosta toiseen. Tällöin sääennusteen laatiminen on meteorologille hankalaa. Varmaa on kuitenkin epävakainen sää viikonloppuna.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    sateet
    lämmintä säätä
    syyskuu
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä