• TS: Punkeista löydettiin uutta sairautta

    Tulehdus on vaikea tunnistaa, sillä siihen ei liity rengasihottumaa.
    Punkin poistaminen helpottuu punkkipihdeillä.
    Punkin poistaminen helpottuu punkkipihdeillä. Kuva: Satu Lehtonen
    Uutiset
    18.11.201520:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Turun Sanomat kertoo, että Suomessa elävien puutiaisten on havaittu kantavan toisintokuumeborrelioiden ryhmään kuuluvaa Borrelia miyamotoi -bakteeria. Bakteeri voi aiheuttaa infektion, johon liittyy influenssan kaltainen korkeakuumeinen yleisinfektio ja keskushermoston tulehdus.

    "B. miyamotoi:n aiheuttamaan infektioon ei liity tyypillistä Lymen borrelioosin ensioiretta eli rengasihottumaa, mikä hankaloittaa tämän infektion tunnistamista", puutiaistutkimuksessa mukana ollut tutkijalääkäri, dosentti Jukka Hytönen sanoo.

    Suomesta ei ole vielä diagnosoitu potilaita, joilla olisi ollut juuri tämä puutiaisvälitteinen infektiosairaus.

    "Venäjältä ja muutamasta muusta maasta näitä tapauksia on jo diagnosoitu, joten potilaita voi löytyä Suomestakin", Hytönen jatkaa.

    Bakteeria on havaittu aiemmin Ahvenanmaan puutiaisista. Turun yliopiston tutkimuksissa sitä tavattiin Turunmaan sisäsaaristosta.

    Linkki Turun Sanomien uutisiin

    Artikkelin aiheet
    puutiaissairaudet
    Borrelia miyamotoi
    Turun yliopisto
    tutkimus
    infektiosairaudet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle