• Virolainen luomuviinakäy hyvin kaupaksi

    Uutiset
    11.5.201216:00
    SILJA HURSKAINEN

    Virolaista luomuviinaa valmistava Oü Estonian Spirit olisi tänä vuonna valmis myymään ulkomaille 1,5 miljoonaa litraa luonnonmukaista väkijuomaa, mutta luomuviljan saaminen on osoittautunut vaikeaksi.

    Estonian Spiritin Sven Ivanov kertoo virolaisessa Maaleht-sanomalehdessä, että yritys on viimeksi tammikuussa ostanut kaiken Virosta saatavissa olevan luomuviljan.

    Siitä yritys teki 300 000 litraa viinaa, josta suurin osa myytiin Suomeen ja jonkin verran Hollantiin ja Saksaan.

    Ivanov kannustaa viljelijöitä viljelemään enemmän luomuviljaa ja muistuttaa, että kaikki vilja, mikä ei sovi leivän valmistukseen, sopii viinan tekoon.

    Maaleht-lehden mukaan Estonian Spirit on tähän asti käyttänyt viinan valmistukseen ruista ja vehnää, mutta ensi syksystä lähtien yritys tekee tulilientä myös kaurasta ja ohrasta.

    Yhteen litraan 96,6-prosenttista luomuviinaa tarvitaan 3–3,5 litraa luomuviljaa. Viinan Estonian Spirit valmistaa omassa viinatehtaassaan, joka sijaitsee Rakveren kaupungissa.

    SILJA HURSKAINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    luomuviina
    virolainen tuotanto
    Estonian Spirit
    alkoholituotanto
    luomuvilja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria