• THL seuraa tänä lukuvuonna tuhansien nuorten syömistä kouluissa – ”Nuoruusiän ruokatottumuksilla on pitkäaikaisia vaikutuksia”

    Kansallinen nuorten ravitsemustutkimus toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa. THL:n mukaan Suomesta on tähän asti puuttunut kansallinen tieto nuorten ruoankäytöstä ja ravintoaineiden saannista.
    Vuonna 2021 tehdyssä esitutkimuksessa THL totesi, että nuoret söivät liian vähän kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Kuva on kouluruokailusta helsinkiläisessä peruskoulussa tammikuussa 2023. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.
    Vuonna 2021 tehdyssä esitutkimuksessa THL totesi, että nuoret söivät liian vähän kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Kuva on kouluruokailusta helsinkiläisessä peruskoulussa tammikuussa 2023. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.  
    Uutiset|Ruoka
    30.10.202407:33
    STT–

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tutkii lukuvuonna 2024–2025 nuorten ruokailua ja ravintoaineiden saantia yli 3  000 nuoren seurantatutkimuksessa, jonka tiedonkeruu alkoi syyskuussa.

    Aiemmassa, vuonna 2021 tehdyssä esitutkimuksessa THL totesi, että nuoret söivät liian vähän kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Pojat söivät runsaasti punaista ja prosessoitua lihaa. Lisäksi nuorilla useiden ravintoaineiden saanti oli vähäistä suosituksiin verrattuna.

    ”Esitutkimuksen tulokset osoittivat tarpeen toteuttaa koko Suomen kattava tutkimus. Nuoruusiän ravitsemuksella ja ruokatottumuksilla on pitkäaikaisia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Heikko ravitsemus kasvuiässä altistaa ylipainolle, sairauksille ja useille sairauksien riskitekijöille sekä on yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin”, sanoo tiedotteessa tutkimuksen johtaja Suvi Virtanen.

    Esitutkimukseen osallistui satakunta iältään 14–16-vuotiasta nuorta Helsingissä ja Tampereella.

    Kansallinen nuorten ravitsemustutkimus toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa. THL:n mukaan Suomesta on tähän asti puuttunut kansallinen tieto nuorten ruoankäytöstä ja ravintoaineiden saannista.

    Haastatteluna toteutettavaan tutkimukseen kutsutaan mukaan nuoria 17 eri kunnasta. Osallistujat ovat peruskoulun 7. ja 9. luokan sekä toisen asteen 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoita. Kunnat ja koulut on valittu siten, että erilaiset maantieteelliset ja sosioekonomiset alueet ovat mahdollisimman laajasti edustettuina.

    Haastattelun lisäksi osalta nuorista kerätään verinäytteet, joiden avulla saadaan tietoa ravitsemustilasta ja aineenvaihdunnasta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle