• Matkailu kotimaassa väheni hieman, ulkomaanmatkailu elpyi alkuvuodesta

    Koronapandemiaa edeltäneeseen tasoon verrattuna ulkomaan vapaa-ajanmatkojen määrä jäi silti nyt noin puoleen.
    Ulkomaanmatkailun elpyminen näkyy lentoasemilla. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.
    Ulkomaanmatkailun elpyminen näkyy lentoasemilla. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.  
    Uutiset|Talous
    23.6.202208:39
    STT

    Suomalaisten ulkomaanmatkailu elpyi nousuun alkuvuodesta. Tilastokeskuksen mukaan yön yli kestäneitä ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin tammi-huhtikuussa merkittävästi enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

    Koronapandemiaa edeltäneeseen tasoon verrattuna ulkomaan vapaa-ajanmatkojen määrä jäi silti nyt noin puoleen. Ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin alkuvuonna yhteensä 1,2 miljoonaa.

    Yöpymisen sisältäneiden kotimaan vapaa-ajanmatkojen määrä väheni hieman tammi-huhtikuusta 2021. Tämän vuoden ensimmäisellä kolmanneksella niitä tehtiin kuusi miljoonaa.

    Kun mukaan lasketaan työmatkat ja vapaa-ajanmatkat sekä kotimaassa että ulkomaille, suomalaiset tekivät alkuvuodesta kaikkiaan 7,9 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä matkaa.

    Artikkelin aiheet
    matkailu
    Tilastokeskus
    kotimaanmatkailu
    ulkomaanmatkailu
    koronapandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria