• Nokia julkistaa tuloksensa – karttapalvelun myynnistä odotetaan tietoa

    Uutiset
    30.4.201509:40
    MT toimitus

    Isoista rakennejärjestelyistä hiljattain kertonut Nokia julkistaa tänään tammi-maaliskuun tuloksensa. Tuloksen ohella sijoittajat odottavat, kertooko yhtiö jotakin uutta verkkoyhtiö Alcatel-Lucentin ostamisesta, josta yhtiöt kertoivat huhtikuun puolivälissä.

    Nokian ympärillä on kuhinaa myös siksi, että yhtiö on kauppaamassa Here-karttapalveluaan. Ostajavaihtoehdoiksi on julkisuudessa väläytelty ainakin Applea , Alibabaa tai Amazonia . Mediatietojen mukaan Nokia haluaisi saada karttapalvelustaan yli kolme miljardia euroa.

    Uutistoimisto Reutersin mukaan analyytikot odottavat, että yhtiö raportoi tammi-maaliskuulta verkkoliiketoiminnoistaan pienemmän tuloksen kuin viime neljänneksellä tai viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

    Verkkoliiketoiminta muodostaa valtaosan Nokian toiminnasta. Yhtiö on ohjeistanut myös itse, että Nokia Networksin ei-IFRS-liikevoittoprosentti laskee kausiluonteisesti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä verrattuna loka-joulukuuhun.

    Artikkelin aiheet
    Nokia
    tulosjulkistus
    karttapalvelu
    Alcatel-Lucent
    yrityskaupat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria