• Yhdysvallat kieltää toistaiseksi naudanlihan tuonnin Brasiliasta

    USA:n tarkastusten perusteella 11 prosenttia tuodusta lihasta on hylätty, yleensä osuus on 1 prosentti.
    Yhdysvaltain maatalousministeriön tiedotteen mukaan Brasiliasta tuotu liha on tarkastettu maaliskuusta lähtien eli siitä lähtien kun skandaali sai alkunsa. LEHTIKUVA/AFP
    Yhdysvaltain maatalousministeriön tiedotteen mukaan Brasiliasta tuotu liha on tarkastettu maaliskuusta lähtien eli siitä lähtien kun skandaali sai alkunsa. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    23.6.201712:21
    STT

    Yhdysvallat ilmoitti torstaina kieltävänsä toistaiseksi tuoreen naudanlihan tuonnin Brasiliasta elintarviketurvallisuutta koskevien huolien takia. Maatalousministeriön mukaan kielto on voimassa niin kauan kuin "tyydyttävät korjaavat toimet on toteutettu".

    Maatalousministeri Sonny Perduen mukaan Brasilia on pitkään ollut Yhdysvaltain kumppani, mutta Perduen mukaan hänen ensimmäinen tehtävänsä on suojella yhdysvaltalaisia kuluttajia.

    "Sen (suojelemisen) olemme tehneet keskeyttämällä lihan tuonnin", ministeri sanoi tiedotteessa.

    Brasilialaisen lihan laadusta nousi kohu aiemmin tänä vuonna sen jälkeen kun paljastui, että kymmeniä terveystarkastajia oli lahjottu päästämään myyntiin pilaantunutta lihaa. Useat maat ilmoittivat skandaalin synnyttyä laittavansa brasilialaisen lihan tuontikieltoon.

    Yhdysvaltain maatalousministeriön tiedotteen mukaan kaikki Brasiliasta tuotu liha on tarkastettu maaliskuusta lähtien eli siitä lähtien kun skandaali sai alkunsa. Tarkastusten perusteella 11 prosenttia brasilialaisesta lihasta on hylätty. Muista maista tuodusta lihasta on puolestaan hylätty yksi prosentti.

    Brasilia on maailman toiseksi suurin lihantuottaja maa, suurin on Yhdysvallat, käy ilmi Yhdysvaltain maatalousministeriön datasta.

    Artikkelin aiheet
    naudanliha
    Brasilia
    Yhdysvallat
    tuontikielto
    elintarviketurvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle