• Maailma muuttuu,Vares on ja pysyy

    Uutiset
    2.11.201215:00
    Jarmo Palokallio

    Reijo Mäen Vares-sarjassa on ilmestynyt jo kolmisenkymmentä kirjaa. Turvallisen tutuissa turkulaisissa ympyröissä pyörivä Vares jaksaa edelleen kiinnostaa.

    Tällä kertaa Vares sotkeutuu murhavyyhtiin, jota selvittämistä toivovat uhrien omaisten lisäksi sekä keskusrikospoliisi että kaupungin alamaailman silmäätekevät.

    Mäkeä parempaa Turku-oppaan laatijaa saa hakea. Kirjojen avulla etenkin kapakat löytyvät ja tulevat tutuiksi.

    Mäki hallitsee muutenkin hommansa.

    Tarinaa riittää lukuisiksi sivujuoniksi asti, mutta paketti pysyy silti kasassa.

    Vakiintunut henkilögalleria on dekkareiden parhaasta päästä ja huumorin sivallukset osuvat kohdalleen.

    Myös tunneskaalan toista päätä kokeillaan, mutta siinä Mäki ei onnistu aivan yhtä hyvin.

    JARMO PALOKALLIO

    Reijo Mäki:

    Sheriffi.

    412 sivua.

    Otava.

    Mäkeä

    parempaa Turku-oppaan

    laatijaa saa

    hakea. Kirjojen avulla etenkin

    kapakat löytyvät

    ja tulevat tutuiksi.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Reijo Mäki
    Vares
    dekkari
    Turku
    kirjallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle