• Sinilevää havaittiin kesän aikana erityisesti rannikko- ja merialueilla

    Lämmin alkukesä aikaisti sinilevähavaintoja etenkin Suomenlahden merialueilla.
    Merialueen havaintopaikoista vain kolmannes pysyi sinilevättömänä läpi kesän. Kuva on Westendin uimarannalta Espoosta heinäkuun lopulta. LEHTIKUVA / Mikko Stig.
    Merialueen havaintopaikoista vain kolmannes pysyi sinilevättömänä läpi kesän. Kuva on Westendin uimarannalta Espoosta heinäkuun lopulta. LEHTIKUVA / Mikko Stig.  
    Uutiset|Ympäristö
    29.8.202411:10
    STT–

    Sinilevää havaittiin kesän aikana erityisesti avomerialueilla sekä rannikoilla, selviää Suomen ympäristökeskuksen (Syke) sinileväkatsauksen yhteenvedosta. Sisävesialueilla levätilanne oli kesän aikana vaihteleva.

    Merialueen havaintopaikoista vain kolmannes pysyi sinilevättömänä läpi kesän.

    Sisävesillä noin puolessa havaintopaikoista ei havaittu lainkaan sinileväkukintoja. Runsaimmat sinileväkukinnat havaittiin Etelä- ja Keski-Suomessa.

    Syken mukaan lämmin alkukesä aikaisti sinilevähavaintoja etenkin Suomenlahden merialueilla.

    Artikkelin aiheet
    sinilevä
    Suomen ympäristökeskus
    Suomenlahti
    ympäristö
    levähavainnot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä