• IKIVIHREÄT Pepen tenori tehosi

    Uutiset
    4.10.201316:00
    Riku-Matti Akkanen

    ”Kun silmäni mä auki saan

    ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin.

    Niin lämpimänä vasten

    oot sä minun kylkeäin…”

    Esittäessään kappaleen Aamu vuoden 1973 Syksyn Sävelessä Pepe Willberg (1946–) oli varma voitostaan.

    Pepe Willbergin ja Markku Johanssonin sävellykseen sanat tehnyt tekstinikkari Vexi Salmi (1942–) sen sijaan epäröi.

    ”Se ei ollut edes voittajaksi tehty kappale, vaikka sillä kilpailuun pyrittiinkin”, Vexi muisteli myöhemmin haastattelussa. Aamu jäikin kärkikolmikosta sijoittuen kisassa viidenneksi.

    Kappaletta ei kuitenkaan unohdettu. Pepen tenoriääni tehosi niin hyvin suomalaisiin, että laulu oli jo marraskuussa Suomen viidenneksi myydyin single. Tammikuussa 1974 single kohosi listalla kolmanneksi.

    Vuosikymmenten kuluessa Aamusta on tullut yksi laulajan toivotuimpia kappaleita. Se oli kestosuosikki myös 1990-luvun Mestarit lavalla -konserteissa, joiden kokoonpanoon kuuluivat Pepen lisäksi Hector, Kirka ja Pave Maijanen.

    Viime vuonna 50-vuotista taiteilijajuhlavuottaan viettänyt Pepe Willberg on laulanut uransa aikana monia muitakin hittejä, kuten Beatles-käännöksen Rööperiin ja Saat miehen kyyneliin.

    Hän esiintyy edelleen aktiivisesti, vaikka mukaan on mahtunut myös hiljaisempia vuosia. Toissavuonna Willberg voitti arvostetun Iskelmä-Finlandia-palkinnon.

    ”Ei saa tätä tunnelmaa,

    kun vain aamuisin.

    Näin aloittaa mä

    päiväni tahdonkin.”

    Aamu edustaa reteistäkin ralleistaan tunnetun Vexi Salmen herkempää puolta.

    Teksti ei aluksi meinannut syntyä, sillä Vexi joutui työstämään sitä aamukahdeksalta tultuaan töihin. Kuukausipalkkaisena sanoittajana Fazerilla 1970-luvun alussa työskennellyt Salmi tuskaili aikansa, kunnes keksi tehdä romanttisen lyriikan ihmisen heräämisestä toisen vierestä.

    Pepe Willberg syntyi Turussa, mutta muutti jo pikkupoikana Helsinkiin.

    Muusikonuransa hän aloitti 1960-luvun alussa komppikitaristina Islanders-yhtyeessä, joka tunnetaan parhaiten Dannyn taustaorkesterina.

    Willberg teki läpimurtonsa laulajana vuosikymmenen puolivälissä Jormas-yhtyeen riveissä.

    Miehen uusin albumi on vuonna 2007 ilmestynyt Kaksi ihoa, jolla hän tulkitsee Johanna Iivanaisen kanssa Olli Ahvenlahden sävellyksiä Tommy Tabermannin runoihin.

    RIKU-MATTI AKKANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Pepe Willberg
    Aamu
    Syksyn Sävel
    Vexi Salmi
    iskelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle