• Bussinkuljettajalle liki kaksi vuotta ehdotonta vankeutta Kuopion vuoden 2018 turmasta – sillalta suistumisessa kuoli neljä ihmistä

    Kuljettaja kiisti syytteet törkeistä rikoksista, mutta myönsi ne perusmuotoisina.
    Uutiset
    18.12.202011:33
    STT

    Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut Kuopion toissavuotisessa bussiturmassa bussia kuljettaneen miehen vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Oikeuden mukaan 69-vuotias mies syyllistyi neljään törkeään kuolemantuottamukseen, 13 törkeään vammantuottamukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

    Onnettomuus sattui elokuussa 2018. Tilausliikenteessä ollut linja-auto suistui moottoritien ja Kolmisopen liittymässä tieltä ja putosi sillalta junaradalle. Neljä ihmistä kuoli ja useita loukkaantui.

    Kuljettaja kiisti syytteet törkeistä rikoksista, mutta myönsi ne perusmuotoisina.

    Artikkelin aiheet
    Kuopion bussiturma
    liikenneonnettomuus
    vankeusrangaistus
    käräjäoikeus
    Kuopio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria