

Netissä on monenlaisia huijauksia ja paljon väärää tietoa. Tekoälyn aikakaudella huijausten tunnistaminen voi vaikeutua ja jopa valveutuneet kansalaiset saattavat haksahtaa huijauksiin erityisesti yhden syyn takia.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kyberturvallisuuskeskuksen johtava asiantuntija Juhani Eronen kertoo helpon vinkin huijauksen tai väärän tiedon tunnistamiseen.
”Jos jokin asia, jonka luet internetistä, kuulostaa siltä, että se ei voi olla totta, se ei todennäköisesti ole totta.”
Sen lisäksi kannattaa miettiä sitä, miksi tietyn asian internetissä näkee. Kun pysähtyy pohtimaan hetkeksi, asiaan osaa usein suhtautua hetken päästä järkevämmin.
Sen jälkeen tietoa kannattaa lähteä varmistamaan.
Kaikkein olennaisin asia onkin Erosen mielestä se, että selvittää, mistä sisältö on peräisin. Se on usein myös helpompaa kuin se, että yrittää selvittää, onko teksti, kuva, video tai äänitiedosto, aito.
”Mistä minä tämän luin? Mikä tämä on? Oliko tämä viestijä tässä se, kuka väittää olevansa?”, Eronen listaa pohdittavia kysymyksiä.
Jos sisällön tuottaja väittää olevansa vaikkapa viranomainen tai yritys, Eronen vinkkaa menemään sen virallisille nettisivuille ja katsomaan, kerrotaanko siellä samasta asiasta. Jos ei, hälytyskellojen on syytä soida. Usein uskomattomistakin asioista kerrotaan useammassa kuin yhdessä paikassa.

Johtava asiantuntija huomauttaa, että käännöskoneet, kuten Google Translate, ovat helpottaneet huijausten tekemistä jopa tekoälyä enemmän.
Monesti puhutaan siitä, että meitä suomalaisia suojaa se, että suomea äidinkielenään puhuu maailman mittakaavassa harva. Eronen korostaa, että näin ei kuitenkaan enää ole, koska käännöstyökaluilla pystyy nykyään tekemään niin hyviä käännöksiä.
Koska sisällön tuottaminen tekoälyllä on nykyään niin helppoa, aiempi ohje siitä, että syöttää huijarinsa kuvan käänteiseen kuvahakuun, ei myöskään enää päde. Sen sijaan nykyisin ohjeistetaan pyytämään mahdolliselta huijarilta videopuhelun järjestämistä. Tulevaisuudessa sekään ei ehkä enää auta, jos totuudenmukaisten videoiden tekeminen tekoälyllä on todella helppoa ja halpaa.
Eronen ennakoi, että kuvan ja videon lähteen aitouden todistaminen muuttuu tekoälyn aikakaudella koko ajan entistä tärkeämmäksi.
”Toivon, että, jos kuvalla tai videolla ei ole ikään kuin aitoustodistusta, todettaisiin, ettei voi tietää, onko se tekoälyllä tehtyä, eikä siihen uskota.”
Jotta niin sanottuja aitoustodistuksia eli tietoa siitä, onko sisällön aitous varmennettu, alettaisiin käyttää laajasti, pitäisi kansalaisten vaatia sitä.
Muuttuuko huijausten ja väärän tiedon tunnistaminen aiempaa vaikeammaksi tekoälyn aikakaudella? Eronen uskoo, että tunnistaminen voi muuttua vaikeammaksi, mutta syynä ei niinkään ole itse tekoäly, vaan se, että huijaukset muuttuvat niin yleisiksi, että melkeinpä kuka tahansa meistä voi tietyssä tilanteessa haksahtaa huijaukseen.
Huijarit eivät edes pyri tekemään täydellisiä huijauksia, vaan he luottavat volyymin voimaan. Kun huijauksia tehdään riittävästi ja niiden tuotanto on halpaa, riittää, että joku niihin haksahtaa.
”Kaikille tulee se hetki, jolloin olet väsynyt tai odotat jostain syystä juuri tällaista viestiä, ja silloin et muistakaan näitä universaaleja sääntöjä, ja haksahdat siihen.”

”Toivon, että, jos kuvalla tai videolla ei ole ikään kuin aitoustodistusta, todettaisiin, ettei voi tietää, onko se tekoälyllä tehtyä, eikä siihen uskota.”